Kaksplus.fi

21. huhtikuuta 2017

Lapsimessutärpit 2017

Mukulat mamman kanssa pihahommissa, itsellä liian isot arskat päässä, tukka hyvin ja lilaa luomessa. Kuuma kahvi pahvimukissa, uusi ystävä pelkääjän paikalla ja muutama euro tuhlattavaa lompakossa. IHANAA!
Aurinkokin paistaa, kello tulee kymmenen  ja mustan mesen nokka kääntyy kohti helsingin moottoritietä. Äitien vapaapäivä on alkanut.



(Automatkat on muuten huikeen hyviä ice brakereita kun on uusi ystävyys koeajalla.)

Me päästiin pelipaikalle, ja suunnaattiin ekana eteläisensisäänkäynnin lehdistöhuoneeseen hakemaan mulle bloggaripassia. (Sillä aikaa Jenni nolasi itsensä näppärästi lirkutellen poliiseille.)

Yleisilme messuista oli todella värikäs ja äänekäs, mutta kuitenkin hyvin suunniteltu ja siisti. Kaikki mitä haluttiinkin löytää, löytyi helposti. Ainut mitä me ei meinattu millään löytää, oli hyvä ruokapaikka. Vinkkinä muille, siellä yläkerrassa (hesen vieressä) oli oikein kiva, ja muihin verrattuna rauhallinen lounas(buffa)paikka, josta sai valita salaatti- tai kotiruokaversion. Se oli kyllä oikein hyvä, ja kukkarollekin ihan kiva.

Odotin eniten Papua, mutta harmikseni aikuisille oli mielestäni aika vähän mitään kivoja messutarjouksia. Muutama eri kuosi legginsejä oli -20%, mutta koot olivat ääripäitä.

Gugguu oli näyttävä, jopa ehkä hieman överi turvamiehineen, ellei sitten jengi oikeasti varasta noita kuteita messuilta? Paljon tuotteita -20%! Ihanan värikästä.

Mielestäni Vimma oli hurjan synkkä. Heillä oli ainakin perjantaina lähinnä mustalla pohjalla olevia tuotteita kaupan, itse odotin ehkä enemmän värejä näin kevään pian vaihtuessa kesään. Bonuksena alekoodi verkokauppaan, joka on voimassa tämän viikonlopun!

Päivän yllättäjä oli ehdottomasti Blaa! Mitä mahdottomia silmäkarkkeja! Mieleni olisi tehnyt tyhjentää koko osasto, mutta lompakko oli tällä kertaa toista mieltä. Aivan ihania.

Toinen herkku joka jäi mieleeni oli ehdottomasti Metsola.  
Mulla tulee automaattisesti Metsolasta mieleen satuhahmot, tiedättekö ne värikkäät Miina ja Manu -potkarit, mutta ei! Siellä oli vaikka ja mitä ihanuuksia, hillityissä sävyissä ja -kuoseissa. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen ihanuus.

Parhaat tarjoukset oli ehdottomasti POMP de LUXilla!
Sieltä tarttuikin haaviin pojille kesäksi upeat, mätsäävät shorsit ja t-paidat kahdella kympillä. 






FMAM (for minis and mummies) oli myös listalla, ja sieltä löytyikin ponnari-mutsille parit ihanat pompulat. 




Fazerilta lähti mukaan puolen kilon säkki Xylimax -pastilleja, sillä niitä tuntuu menevän päiväkodissa aivan valtavasti. nyt vaan toivotaan että purkit kestää, sillä tää mutsi meinaa niitä tästä lähin vain täytellä pussista.



Asiakaspalvelullaan mut hurmasi miomao! Ihanan ihminen, aito asiakaspalvelija. Nä saa mut aina niin kovin onnelliseksi. Ja tietenkin odottamaan heidän uusia ihania sisävaatteita, aivan ihania värejä, ja kuoseja tulossa. Sellaisia maanläheisiä, käytännöllisiä mutta superkauniita. Heidän ständinsä oli pieni, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen, käy ainakin bongaamassa tulevien uutuuksien näytekappaleet..

Jos mulla olisi koko viikonloppu aikaa messuilla, tekisin sen niin, että lähtisin ekana päivänä jonkun hyvän tyypin kanssa koluamaan vaatteet ja muut herkut kunnolla läpi ilman lapsia, ja seuraavana päivänä kun ostoshimot on sammutettu, veisin lapset nauttimaan niistä huikeista ja monista aktiviteeteista. Miten älyttömästi siellä olikaan lapsille ohjelmaa, ihan hurjan paljon! Niin paljon, että mulla melkein tuli poikia ikävä noiden viiden tunnin aikana mitä me messuilla kulutettiin. Melkein. Onneksi kotiin on niin kovin  ihana tulla pienenkin irtioton jälkeen. Hyvä päivä siis kaikenkaikkiaan. 

Oletko menossa messuille, tai olitko jo? Mikä jäi parhaiten mieleen?

Ida

1 kommentti:

Vilma kirjoitti...

En oo koskaan ollut messuilla, mut nyt useita postauksia lukeneena... ens vuonna on pakko päästä 😁

-Vilma

www.so-up.fi/byvilma