Kaksplus.fi

6. maaliskuuta 2017

Pienen pojan ensimmäinen kakku.

Viime viikonloppuna mulla oli ilo ja kunnia tehdä pienelle supersuloiselle miehenalulle melko miehekäs ristiäiskakku, vaikka itse sanonkin. 

Pojan äiti piti visusti salassa nimen, vaikka moni sanoikin sen jo arvanneen snapchatistä. Se on ehkä yks parhaista jutuista näitä kakkuja tehdessä, kun sun nyt vaan pitää saada tietää se nimi etukäteen.  
Piditkö sä nimen salassa? Me taidettiin yrittää.. Mutta lipsui ne aina sinne ja tänne.

Luukas

Mun esikoisenhan nimi on Luka (Oliver), joten tämä osui aika lähelle. Luukas. Mikä kaunis nimi. Ei mikään perus, muttei turhan fiinikään. Oikein hyvä, ainakin minun suuhuni sopiva valinta. 

Tällä pienellä pojalla oli huonoa tuuria juhliensa kanssa, sillä hän pääsi sairaalasta pois vain juhlien ajaksi erityisluvalla. Hän vietti siellä kaksi vuorokautta tulehduksen vuoksi. Ei siis mitään hätää, mutta varsin inhottavan ajankohdan tuo kurja tulehdus valitsi. Kaikki kun tietävät, että näiden juhlien järjestäminen on aikamoista stressiä muutenkin, niin otetaanpas siihen harteille vielä huoli vauvan hyvinvoinnista. Pikaista paranemista Luukas. <3 (Kyllä siinä vähän jo mietittiin, että milläs porukalla me sitten kakku tuhotaan ellei juhlia voikaan pitää..)

Luukas on miehen etunimi, suomalainen muunnelma kreikkalaisperäisestä nimestä Loukas (Λουκάς), joka tarkoittaa Etelä-Italiassa sijaitsevan Lucanian maakunnan asukasta. Nimen on tehnyt kristityissä maissa laajalti suosituksi Raamatussa mainittu lääkäri Luukas, jota varhaiskristillisistä ajoista saakka on pidetty myös Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen kirjoittajana, (vaikkei niissä kirjoittajan nimeä mainitakaan.)
Evankelista Luukkaan muistopäivä on sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa vanhastaan 18. lokakuuta. Sama päivä on suomenruotsalaisessa kalenterissa Lukasin ja vuodesta  2010 lähtien myös suomenkielisessä kalenterissa Luukkaan nimipäivä.
Suomessa nimi Luukas on 1900-luvun alusta lokakuuhun 2016 mennessä annettu 2 905 miehelle ja ainakin yhdelle naiselle. Muodossa Lukas nimi on annettu 2 191 miehelle ja ainakin yhdelle naiselle. Nimi oli 1900-luvulla varsin harvinainen mutta on vuoden 2000 jälkeen selvästi yleistynyt.

Mutta se kakku? Yhdeksän vaaleaa kakkupohjaa, litra kermaa, puoli kiloa voita, saman verran vadelmaa ja kaksi pussia pätkistä ja kilo sokerimassaa. Plus tietenkin ne munat ja jauhot sun muut, mitä kakut nyt yleensä itseensä imaisee. Kevyttä tää ei ollut, mutta hyvää ja kaunista ainakin.

Minttusuklaa- sekä vadelmamousseilla täytetty herkku näytti alkuun tältä:

  

Ja lopuksi tältä:



Mitäs mielipiteitä tämä kakku herättää sussa? Minkälainen oli teidän ristiäiskakku, tai minkälainen olisi haaveissa?


Ida

2 kommenttia:

petra kirjoitti...

Nää sun teokset on kyllä ihania 😍

Ida // Mutsi ja Murupullat kirjoitti...

Kiitos Petra <3