Kaksplus.fi

20.1.2017

Vapaa - vai oma-aika?

Eikö sulla ole ikinä vapaa-aikaa? Sä oot aina töissä, miten sä saat itsellesi vapaata?



Ihan ensimmäisenä mä haluaisin korjata sen, etten mä ole aina töissä. Ihan yhtä paljon mä teen töitä, miten ne kello 8:00-16:00 töitään paiskivat. Mulle ne työt vaan jakautuu myös iltoihin, ja viikonloppuihin. Ei ole muuten arkisin leikkipaikat piukassa, tai uimahallit täynnä. Silloin me niissä ollaan. Ei lauantaisin, ei sunnuntaisin. Paitsi tietenkin joskus. Ei hiihtolomalla, eikä muina pyhinä. Koska silloin äiti on töissä. Välillä se toki hankaloittaa ystävien tapaamista, ja illanviettoja, mutta me ollaan perheenä omalla tavallamme ihan totuttu siihen. Mä en myöskään millään jaksa uskoa, että mä itse jaksaisin tehdä työtä joka arkipäivä samaan kellonaikaan, samoilla kaavoilla, kaffetauoilla ja lounaalla.
Mä myös suunnattomasti nautin kiireettömistä aamuista, kun työt alkavat vasta klo: 11:00.  Mikä olisi sen parempaa kuin syödä koko jengin kanssa keskellä viikkoa pitkä aamiainen, juoda pannullinen kahvia, ehkä pestä koneellinen pyykkiä ja leikkiä lasten kanssa ennen, kuin kuskaa ne päiväkotiin. Voin kertoa, että se on ihan parasta! Ainakin, jos vertaan noita (meidän perusaamuja) meille harvinaisempiin aamuihin, jolloin herätän lapset klo:6:00, tappelen puoliunisille vaatteet päälle ja hampaat puhtaaksi. nakkaan ne autoon, ja heitän perään pussihedelmät ja kurvaan päiväkotiin, jossa poikien leikkikaverit suuremmaksi osaksi vielä nukkuvat.

Mä pidän mun ammatinvalinnasta, ja koen, että mä olen siinä vielä ihan kelpokin. Multa on useasti kysytty, että etkö sinä ole ajatellut alanvaihtoa, koska sulla on nuo lapsetkin. Lyhyesti, ei. En ole.
Toimipistettä mä kyllä olen vaihtanut, enää en ole öisin taikka iltamyöhään töissä, mutta sen kyllä valitettavasti huomaa myös tilipussissa, mutta sen erotuksen mä todellakin olen valmis pulittamaan.  Mun mielestä on ehkä maailman parasta, kun taaperot kömpii aamulla mun kainaloon, ja nukutaan yhdessä vielä vähän. Se on huippua! 

Ihmisiä on myös niin paljon, ja niin kovin erilaisia. Joillekin sopii se samanlainen rytmi päivästä toiseen, joillekin ei. Minäkin kunnioitan sitä, ilman niitä ihmisia olisi myös minun elämäni huomattavasti hankalampaa. Kunnioitathan sinäkin vuorotyöläisiä, ei ne sitä työtään omien lastensa kiusaksi tee. 

Toiseksi, mä haluaisin korostaa sanavalintaa "vapaa-aika". Mun mielestä mulla on aina silloin sitä vapaa-aikaa, kun en ole töissä. Mun vapaa-aikaa on ajomatka päiväkotiin, ilta lasten kanssa, yö kotona, aamu poikien kanssa ja taas ajomatka päiväkotiin. Siinä on aika monta tuntia mun mielestä vapaa-aikaa, eikö totta? Minkä ihmeen takia mä haluaisin viettää "vapaa-aikani" ilman mun lapsia? En just nyt keksi yhtäkään yhtä tärkeää syytä taikka tapaa kuin nuo kaksi.



Sitä omaa aikaa mä kyllä välillä kaipaan. Mutta mä myös myönnän kuuluvani siihen kategoriaan, joka potee niin kamalan helposti huonoa omaatuntoa siitä haluamastaan omasta ajasta. Ja hei ihan turhaan! Useasti siihen riittää puolituntia yksin saunassa, lenkki koiran kanssa tai ihan vain yksinäinen ruokakauppareissu. Ei sen välttämättä tarvitse olla sen kummallisempaa. Mutta tänään, tänään mulla oli kolmas kerta kolmen vuoden aikana kun mä olin ihan yksin meidän kotona ihan koko illan ilman mitään hyvää syytä. Kunhan vain olen. Ei tarvitse siivota, ei pyykätä, ei tehdä ruokaa, ei leipoa kakkua eikä edes jutella kenenkään kanssa. Mun suunnitelma oli käydä lenkillä, saunassa ja katsoa telkkaria.

Mutta miten se meni? Ei ihan niinkuin mä ajattelin. Mä olin ajatellut, etten ihan oikeasti tee mitään, sillä siivosinhan mä just eilen töiden jälkeen just sen takia, ettei tänään tarvitse.

Tulin kotiin, laitoin ihan äkkiä pyykinpesukoneen päälle ja saunan lämpenemään, ja lähdin koiran kanssa sinne lenkille. 
Tultiin koiran kanssa sisälle, ja annoin sille ruuan. Täytin ihan nopeasti astianpesukoneen, ja laitoin sen päälle. Siinä samalla laitoin kuivumassa olleet kattilat kaappiin, ihan ohimennen.
Sauna ei ole vielä ihan tarpeeksi kuuma, niin vaihdanpas vielä lakanat sillä välin. Onhan se nyt ihanaa mennä saunan jälkeen puhtaisiin lakanoihin! Mutta kun menin kodinhoitohuoneeseen, muistin samantien, että kuivausteline ja -kaappi on täynnä puhtaita vaatteita. Nopeasti vaan nippuun ja kaappiin, tässä samalla.
Ennen nukkumaanmenoa vielä koira iltapissalle, ja roskapussit kainaloon.

Onko se oikeasti näin vaikeaa vain olla, kerrankin kun saisi? Osaatko sinä?

9.1.2017

Tähtihetkeni vanhempana.

Mä nauroin tuossa taannoin aivan kippurassa yhden turkulaisen facesivuston julkaisun kommentteja. Sen ketjun nimi tais olla lyhyesti, Tähtihetkesi vanhempana. 
Joku oli jättänyt lapsensa sormet oven väliin, ja vielä kahdesti kun ihmetteli miksei se nyt jo mene kiinni. Useampi oli unohtanut lapsensa jonnekin, ja linja-automokia oli aika kirjo. Ihania mokia, just sellaisia et ei vitsi joku muukin mokaa kuin mä. Ja vielä sellaisella hyvällä hengellä, ilman syyllistämistä. Just tuollaisista ryhmistä mä pidän.
Tietenkään niistä muiden mokista ei täällä voi kirjoittaa, mutta omat tähtihetkeni mä haluan teille jakaa. 
Hieman varovasti, sillä eihän nämä nyt mitään ylpeydenaiheita ole..


Ensimmäisen kanssa mennään vuoteen 2014, kun mun esikoinen oli vauva. Hyppäsin muina miehinä jonkun vieraan papan autoon lähisiwan edestä, karjuen samalla vihaisesti, että on se nyt prkl jollei tämäkään puuro nyt kelpaa. Pappa katsoi minua hölmistyneenä, "Kyllä minä puurosta pidän."
Jussi oli tosiaan siinä sen auton takana parkissa mua odottamassa. En tainnut saada sanottua muuta kuin "Sori."
Miten ois ollut vaikka anteeksi, väärä auto? Mutta eeei. Sori. SORI.
Esikoiselle ei siis ihan puurot maistunut, ja se näkyi ison pojan unissa, ja äidin.

Toinen joka mulla tuli mieleen ei ole sinäänsä moka, mutta hauska juttu kuitenkin.
2016 syksy.
Oltiin suuren kauppakeskuksen vessassa, melkein 3 vuotiaan kanssa.
Siinä sitten juteltiin, että meneekö hän potalle vai pytylle, sillä jono oli aika iso.  No oli tosi kova hätä (molemmilla) ja poika sitten suostui pissimään pottaan. "Huh ku helpotti, äiti pissi sinäkin vaan tuohon pottaan!"
"Eeei, ei äiti viitsi, äiti mieluummin jonottaa."
"Ai. Ai niin, kun sulla on NIIIIN ISO PIMPPI!"  

Ai jumantsuikka ku hävetti. Mutta en oo ennen kuullut ku kakskyt tuntematonta 10-60 vuotiasta räkättää pienessä tilassa.
 
Sitten kolmas tilanne, jossa oikein tunsin kasvatustaitojeni loistavan.  Kun Luka oli n.2.5 vuotias,  huusi hän kovaan ääneen pikkuveljelleen (tuolloin 1v) "VOI VITTU VILI!" Kun pikkuveli sotki hänen autoleikkinsä.
Olin ihan järkyttynyt, mutta samalla salaa vähän nauratti. Tyyppi oli just oppinut kunnolla V-kirjaimen.
(Iskä sai kyllä melko pitkän murhaavan katseen, sillä enhän minä kiroile.)
Vastasin vaan nopeasti pojalle, että "noh noh, mikä tippui?"
"-Eikun äiti VITTU!"

 
Ja sitten vielä yksi sellainen joka näytti olevan todella yleinen nolostumisen aihe. 
Mä en meinaan muista mun omien lasteni sotuja. Siis niitä loppuosia. Kyllä mä nyt syntymäpäivät muistan, mutta ne loppuosat..



 

Mites sulla? Uskallatko sä tunnustaa omat tähtihetkesi? 
Tahtoisin jopa haastaa kaikki rakkaat Kaksplussalaiset tunnustamaan omansa blogeissaan, tai ees yhden? Ja ei, ei niitä hattaraisia onnistumisia, vaan ihan aitoja tilanteita, jotka ei nyt mennytkään ihan niinkuin olit ajatellut.. Koska ihan kaikki ihan satavarmasti mokaa joskus, jotkut vaan vähän enemmän kuin muut.

Ida