Kaksplus.fi

3. lokakuuta 2016

Mä en halua olla Vuoden äiti tai supermutsi.


Meillä asuu himassa aikamoinen uhma. Sellainen hieman vajaa kolmevuotias, noin metrinmittainen, vaalea ja pirun kovaääninen. Siitä löytyy luonnetta kuin kivikautisesta viikinkikylästä, ja omaa tahtoa kuin pienestä pinserinpennusta. 

mökönaama-Luka.  

Samalla se voimapussi on uskomatton fiksu, sympaattinen ja älyttömän huumorintajuinen pikku hurmuri. Äidin rakas esikoinen, joka koettelee rajojaan tehden vajaa kolmekymppiselle harmaita hiuksia.


Lokakuussa löytyi vielä mustikoita.


Mä myönnän että alkuun  pelästyin sitä raivoa ihan huolella. Herranjestas mikä huuto saattoi tulla, jos pikkuveli sai vaikka kovemmat vauhdit keinussa, ensin kengät jalkaan tai just sen jugurtin jonka hän olisi halunnut. Ihan uskomaton. Sellainen tulivuorenpurkaus, tai dinosaurus joka karjaisee kunnolla niin että lieskat lentää molemmista päistä. Hell yeh, thats my boy! Eikä siinä mitään. Toisaalta parempi se noin on, että sitä luonnetta löytyy, kuin ettei sitä löytyisi lainkaan? Se kultainen keskitie nyt olisi aivan liian helppoa, ja oi voi niin epätodennäköistä. Äitinsä siis on kuin enkeli, mutta se isä..


Bore:n uusi kippari.


Alkuun, noin vuosi sitten muistan miten ihan oikeasti pelästyin. Lässyn lässyn ja oivoivoi äidin vauvaa. Halusin niin kovasti olla mun lapsen paras ystävä, enkä kestänyt sitä lainkaan, että hän oli minulle vihainen. Omalle äidilleen!  En kestänyt edes ajatusta siitä, että mun aarre olisi minulle vihainen. Äidin vauva. Suukkkoja suukkoja ja syliin.

Voi luoja mikä ajatus. Niin naiivi ja sinisilmäinen. 


Milk-Copenhagenin upea, uusi huppari! Ihastuin!


Tämän tärkeän pointin kun oivalsin, ymmärsin ja hyväksyin, alkoi meillä mennä poikien kanssa paljon paremmin. Tai ei nyt voi sanoa paremmin, vaan helpommin ja määrätietoisemmin.

Mun tarkoitus poikien elämässä ei ole olla heidän paras ystävänsä. Ei missään nimessä! Se on ihan ok olla vihainen, erimieltä tai pettynyt myös omaan äitiinsä. Äidin ei tarvitse antaa aamupalaksi toffeeta, ja siitä saa suuttua. Äidin ei tarvitse antaa kolmevuotiaan päättää laitetaanko pakkasella pipo vai ei. Äidin ei kuulu antaa lasten valita himassa menusta mitä tänään syötäisiin. Sitä hitto syödään mitä on. Ja se on ihan ok.  Mun elämän tarkoitus ei ole kiillottaa mun omaa sädekehääni äitinä himassa höyryttäen parsakaalia ja siitä somettaen, vaan tsekata oikeesti että mun pojista tulee hyviä kansalaisia. Lasten kasvattamisen ajatus ei mielestäni ole itse näyttää hyvältä mutsilta, vaan saada ne lapset olemaan hyviä ihmisiä.  Mä en halua olla Vuoden äiti tai supermutsi. Mä haluan mieluummin kuulla kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä jonkun suusta että vitsit sulla on hienoja ja fiksuja poikia. Sitten mä koen että mä olen onnistunut. Ja just silloin mä koen olevani maailman paras äiti. Enkä silloin, kun kehuskelen imettäneeni kolme vuotta, tehneeni kaikki poikien ruoat siemenestä saakka itse, tai opettaneeni niille kaksivuotiaina ranskaa. Just silloin mä toivon että tuollaisilla äitimaailmaa piinaavilla pikkujutuilla ei ole enää minkäänlaista arvoa.



Minä itse. Mutten jaksa. Mutta itse kuitenkin.


Lyhyesti, meillä  saa suuttua, olla vihainen, erimieltä ja näyttää tunteensa. Sitten niistä jutellaan ja pyydetään puolin jos toisin anteeksi jos on sellainen juttu, ja mietitään miten tulisi parempi mieli. Mutta viimeisen sanan meidän kotona sanoo aina äiti (tai isä.) Ei yksivuotias, eikä kaksivuotias. Ja voin muuten kertoa, että se jos mikä palkitsee, kun pieni poika pienen keskustelun jälkeen sanoo sulle, ettei hänellä ole enää paha mieli. (koska ei saanut nannaa aamupalaksi.) 



Syksy.

Liputan määrätietoisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Entäs sinä?

22 kommenttia:

Matu / 10 plussan äiti kirjoitti...

Hahah huippupostaus. 😄 Nauratti Ranskan opetus. 😂👌🏻 Meillä asuu vielä semmonen kultamuru, että paha sanoa kuinka mun arvot kääntyy kun oma tahto alkaa näkymään enemmän. Nyt pärjätään vielä sillä sylillä ja juttelulla. 😁❤️

Meri/ Äidin sanoin kirjoitti...

Niin hyvä kirjoitus ja täysin samaa mieltä!!:)

Laura // Tehtävänimikkeenä Äiti. kirjoitti...

Niin samaa mieltä!! huippukirjoitus <3

Ida // Mutsi ja Murupullat kirjoitti...

Hahah kiitos :D täällä alkaa tuo nuorempikin puskemaan tulta sirä tahtia että on pakko ruveta tekemään kunnon linjauksia tähän touhuun. :O

Ida // Mutsi ja Murupullat kirjoitti...

Ihana kuulla, ja kiitos! Kiva kuulla että meitä tiukkoja(tyhmiä)mutseja(natseja) on enempikin :)

Ida // Mutsi ja Murupullat kirjoitti...

Ihana Laura! You rock! ❤️

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä täälläkin. Meillä on 4 vuotias uhmis poika ��

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon! Hienosti olet osannut suomentaa sen yhden jenkkinaisen tekemän videon vanhemmuudesta. Mahdat olla itsestäsi ylpeä! Sulla voisi olla edessä lupaava ura esimerkiksi kääntäjänä, jos sille tielle joskus päätät lähteä. Tai voisitko vaikka keksiä pyörän?

Ida // Mutsi ja Murupullat kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Anonyymi.

Juuri nyt en tiedä mitä jenkki videota tarkoitat, niitäkin kun olen aika monta samanmoista tässä elämäni aikana tullut katsoneeksi.

On kurjaa jos koet, että kuvittelin keksineeni "pyörän uudestaan" jakamalla oman mielipiteeni. Uskoisin, että jäisi aika monta blogipostausta julkaisematta, jos aina pitäisi tarkistaa, että oliko joku muu jo ehtinyt kirjoittamaan tai videokuvaamaan oman mielipiteensä samasta aiheesta, varsinkin jos se mielipide sattuu olemaan sama.
Pahoitteluni mielipahasta, mutta edelleen olen samaa mieltä, enkä koe kopioineeni omia ajatuksiani mistäkään jenkkiläisvideosta.
Minulla on asioista ihan omat mielipiteeni.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeesti nyt valot päälle :D
Ida, you rock!! Niin hyvä postaus. Ehdottomasti samaa mieltä!

☆Saga☆ kirjoitti...

Ihana postaus <3 Sul on kyl ihan mahtava blogi, sait just uuden lukijan <3

Anonyymi kirjoitti...

Niin juu, aivan varmasti et tiedä mistä videosta tässä puhutaan. Kuinka sopivaa, että "sun mielipiteesi" ilmestyi ihan vaan vähän sen jälkeen, kun kyseinen video alkoi pyöriä suomalaisten feedeissä. Ja kaikenlisäksi olet osannut keksiä tismalleen samat fraasit itse. Ai että oot kyllä fiksu! :D

Anonyymi kirjoitti...

Ja onpa muuten nokkelaa tulla puolustamaan itseään anona :D Vai onko se sana "noloa" mitä haen? Oh well, you rock ;)

Ida // Mutsi ja Murupullat kirjoitti...

Voi hyvä luoja. Jaksaisin vastata sulle kuin normaalille ihmiselle jos kommentoisit edes nimellä, mutta kun anona.

Se on hienoa että sulla on kuitenkin aikaa katsoa ja analysoida maailman jokainen videolinkki ja mahdollinen mammablogipostaus. Mikä saavutus! Onnea!

Anonyymi kirjoitti...

Miten mun nimi liittyy tähän? :'D Mulla ei ole tiliä täällä. Pitääkö mun luoda sellainen kommentoidakseni sun blogia? Puretko, jos en luo? Ja miksi et muuten julkaissut toista kommenttiani? Koska osui ja upposi? On se hyvä, että edes itse taputtelet itseäsi selkään. You rock! ;)

Ida // Mutsi ja Murupullat kirjoitti...

Koska en huomannut, että olit niin innokas.
En kommentoi minnekään anona, pystyn sen tehdä ihan omalla nimelläni, ja toivoisin että myös tuollaiset säälittävät oman elämänsä sankarit sen myös uskaltaisivat tehdä. Noloa.

Anonyymi kirjoitti...

Voi voi. Menipä pikku-Idalla tunteisiin :'D Ei varmaan kannata kirjoittaa blogia, jos ei kestä kritiikkiä tai varsinkaan jos ei keksi edes mitään omia ideoita mistä kirjoittaa ;)

Ida // Mutsi ja Murupullat kirjoitti...

Kritiikki on aina tervetullutta, etenkin jos sen pystyy tehdä nimellä, eikä anonyymisti vittuillen, ja yrittäen olla nokkela. (Siinä onnistumatta.)
Meni tunteisiin, idiotismi, ei kritiikki.

Anonyymi kirjoitti...

Siis herranen aika... Minkä ikäistä porukkaa täällä sun blogissa liikkuu? Ihan törkeetä juttua.

Anonyymi kirjoitti...

Musta se näyttää onnistuneen hyvinkin kaikista näistä sun vastauksista päätellen ;) Mutta yritän ensi kerralla muistaa, ettei sun pikkublogiin ole asiaa kommentoida, jos ei joko ole bloggerin käyttäjätunnuksia tai halua hypettää miten hienosti osaat kopioida toisten ajatuksia :D Palko nenääsi ja palaamisiin! ;-*

Anonyymi kirjoitti...

Oikeesti, en voi uskoo et joku joka osaa käyttää internettiä on noin vajaa. Ihan käsittämätöntä. Toivon, ettei oikeesti sul oo lapsia. Koska jos on ni voi luoja tää maailma tulee olee hirvee joskus. :o oksennan sulle..
-Anna

Anonyymi kirjoitti...

Huh huh! Onpa valorikas keskustelu. Tosi hyvän kuvan saa teistä kaikista. Suurimmat propsit Annalle, joka vielä vetäsi aika ala-arvoisesti mukaan jonkun lapset. Mä oksennan tolle kommentille.