Kaksplus.fi

30.10.2016

Salmiakkipastaa?

Me tehtiin tänään ihan hullun hyvää ruokaa. Ihan jotain muuta toista mitä me nyt normaalisti kotona tehdään. Nimittäin salmiakkipastaa. 



Tää ajatus lähti siitä, kun sain Raision Confetista viestiä, että kiinnostaisiko minua testata muutamia salmiakki-lakritsituotteita. Olisi salmiakkisiirappia, lakritsijauhetta ja laku-salmiakkipastaa. PASTAA!  
Mun mielikuvitushan lähti heti laukkaamaan, että oi nam salmiakkipastaa. Varmaan joku sitruunainen kastike, tai ehkä vähän tulista vadelmaa? Kunnes blondi haki tuotteet ja ymmärsi, että pastalla tarkoitettiin tietenkin sellaista tahnamaista pastaa. Niinkuin nyt leivontatuotteita myyvältä liikkeeltä ehkä jopa voisi odottaa.
Mutta ei siinä hei sitten mitään, olin jo ajatellut päässäni täydellisen helpon kastikkeen, niin enää piti tehdä tosiaan siitä pastasta pastaa. Ja pastan tekohan  on oikeasti ihan iisibiisi homma. Ja jos teet kerran lasagnen tuorepastaan, ei todellakaan ole paluuta niihin kaupan levyihin. Just saying.

Brie-lehtikaalitäytteisiä tuorepastanyyttejä Tyrni-chilikastikkeessa:


Salmiakkituorepasta:
  •  5dl durumvehnäjauhoja
  • 1.5dl vettä
  • 1 kananmuna
  • 3rkl öljyä
  • 2rkl Habanero Soundin laku-salmiakkipastaa
  • 2tl suolaa 





Kaikki ainekset sekaisin tehosekoittimen taikinakoukku osalla. Anna pyöriä koneessa ainakin viisi minuuttia. Jopa kymmenen.
Laita taikina pussiin, ja pussi jääkaappiin odottamaan.
Taikina on sopivaa, jos se irtoaa koukusta helposti, mutta on silti hieman tahmeaa.



Brie-lehtikaalitäyte
  • noin 50g Briejuustoa
  • noin 100g tuorejuustoa
  • 1tl valkosipulia
  • mustapippuria
  • 3-4 lehtikaalin lehteä

Kaikki kamat syvään kulhoon, ja sillä soseajoista tutulla, kaapin pohjalle unohtuneella  sauvasekoittimella kaikki sekaisin.
Mitat on noin mittoja, sillä itse laitoin summamutikassa, mutta hyvää tuli.



Sitten kaulimaan! Pastataikina on tarpeeksi sitkoinen, jos se antaa anteeksi kovan kaulimisen menemättä laisinkaan rikki. Levystä tulisi siis saada mahdollisimman ohutta. Itse vedin levyt pieniksi neliöiksi, ja neliöiden päälle teelusikallisen täytettä. Neliöt nyyteiksi, ja jauhoitetulle alustalle odottamaan keittämistä. 
Jos pastaa jää paljon rypistyksen jälkeen, kannattaa ylijäämät napsaista näppärästi vain saksilla pois.





Nyytit voi käyttää heti, huomenna tai vaikka pakastaa. Me tehtiin heti kaikki, ja aika paljon jäi vielä huomiselle lounaalle. Vaikka ahneuksissa otettiin tietenkin kaikki lisää.

Kun nyytit ovat valmiita, tehdään pikainen kastike.

Tyrnikastike
  • 0.5dl tyrninmarjoja
  • 2dl kuohukermaa
  • 100g tuorejuustoa
  • chiliä
  • suolaa
  • mustaapippuria

Kiehauta tyrnit ja kerma ja soseuta ne. Siivilöi takaisin kattilaan ja lisää tuorejuusto ja mausteet. Kiehauta sitten uudelleen kun pastat ovat kypsiä.

Nosta reikäkauhalla pastanyytit kiehuvaan veteen, ja anna kiehua noin 3-4minuuttia. Siirrä lävikköön odottamaan muita. Lopuksi vaan pastat ja kuuma kastike sekaisin. Päälle pasitettua lehtikaalia, parmankinkkua(tai pekonia) ja tietenkin juustoa.

Lukan annos ilman lehtikaalia, sillä hän "ei pidä kukista."


Toimii! Tänne upposi parille vajaa kolmekymppiselle,(!!) yksveelle ja kohta kolmeveelle. Olisi ihana kuulla jos sä kokeilet. Toimiiko tää kombo sulle?
(Kokonaisuus jäi kyllä kaipaamaan kuivaa rieslingiä, yritettiin paikata savulagerilla, mutta jäi kyllä jalkoihin. Ehkä sitten ensikerralla, sillä sellainen todellakin vielä tulee.)



Ida

28.10.2016

Överihelppo lakritsifudge.

Jotain pientä ja helppoa. Edullista, mutta itsetehtyä. Taaperon kestävää, (mutsin hermojen kestävää) ja ennenkaikkea superhelppoa ISÄNPÄIVÄKSI?

Herkkupylly testasi, ja hyväksyi.
No Lakritsifudgeja!
Sain Raision Confetista testiin muutamia Habanero Soundin salmiakki- ja lakritsituotteita. Tämähän sopi herkkupe*seelle vallan mainiosti, ja ensimmäisenä Salmiakkisiirapista syntyikin valkosuklaa-salmiakkijuustokakku. Kävi kuitenkin pikku moka, enkä muistanut raapustaa ohjetta ylös, eikä nämä aivot, jotka yrittävät selviytyä ensimmäisestä ruuhkavuodestaan sitä enää millään muista.  Joten pitää tehdä kakkosversio vielä, että saan ohjeen tänne teillekin. Senverran sanon, että meidän iskä sanoi sen olevan ihan parasta kakkua evör, ja tilasi samanlaisen isänpäiväksi. 

Lakritsijauho, salmiakkisiirappi ja lakritsisalmiakkipasta.
 Mutta nää fudget! Niin helppoja, että muistan ohjeen jopa tällä päällä, pienillä yöunilla ja orastavalla hedarilla. Helposti! 

Lakritsifudge

1 purkki kondensoitua maitoa
300g valkosuklaata 
(Lidlin Fin Carre on mun mielestä paras hintalaatusuhteeltaan, terkuin Lidl-muija!)
0.5dl kuohukermaa
1tl suolaa
1-2tl Blind Wolf lakritsijauhetta (Confetista
<--Linkki facebook-sivuille, kannattaa käydä tykkäämässä.
1dl karamelleja oman mielen mukaan, tai ilman.
 
  • Kaada kondensoitumaito ja kerma kattilaan, kiehauta ja ota pois levyltä.
  • Lisää joukkoon pilkottu valkosuklaa, ja sekoita kunnes suklaa on sulanut kunnolla joukkoon.
  • Lisää suola ja lakritsijauhe. Itse laitoin 2tl, ja siitä tuli todella voimakas, joten vähempikin riittänee.
  • Öljyä kevyesti joko silikonisia jääpalamuotteja, tai muovinen, matala astia. Itse kokeilin molempia, ja molemmat irtosivat ihan helposti. 
     
  • Kun massa on hieman jäähtynyt, laita se pursotinpussiin, ja pursota muotteihin. Itse laitoin ensin pienet karkit muottien pohjalle, ja päälle fudgemassa.
     
  • Yöksi jääkaappiin, ja aamulla paloiksi. Njam. 

Fudge menossa jääkaappiin.
Nämä säilyvät parhaiten viileässä. Massa on senverran pehmeää, että siitä saisi aika kivasti pyöriteltyä pieniä palloja, ja dipattua ne vielä suklaaseen. Sitä kokeilen ehdottomasti vielä isänpäiväksi, valkosuklaa-salmiakkijuustokakun koristeiksi.. Tahtoisitko sinä vielä kakun ohjeen tänne ennen isänpäivää?

Valkosuklaa-salmiakkijuustokakku.


Ida

19.10.2016

Vanhempainilta. Hot or not?

Mitä just tapahtui? No ette ihan just  usko. Minä, Suomen ja Turun historiaa rakastava, oman elämäni seilori vaihdoin kuulkaas mahdollisuuden päästä Suomen joutsenen kyytiin, kun se huomenna hinataan telakalta takaisin paikalleen aurajoen rantaan. Kaunotar oli siis kaunistautumassa, ihan rutiininomaisessa huollossa.

No mihin ihmeeseen minä sen tsäännsin vaihdoin?? No mahdollisuuteen osallistua lasteni päiväkodin ensimmäiseen vanhempainiltaan, tietenkin.

Kyllä taas entinen Ida nosti päätään hetkellisesti, ja huusi että WTF?! Muutama vuosi sitten olisin nauranut naama punaisena, jos joku ystävistäni olisi minulle kertonut nuo yllä kirjoitetut lauseet. "Hei joku vanhempainilta, ihan sama. Eihän niissä kukaan edes käy."
Hei kyllä niissä ihan oikeasti joku käy. Me mentiin ihan hulluttelemaan, ja lähdettiin  Jussin kanssa molemmat. Ja meidän lisäksi siellä oli 25 muutakin vanhempaa paikalla. 


Vanhempainillan aiheena oli Raision varhaiskasvatuksen arvot.  Todella laaja, ja monipuolinen aihealue. Itsehän olisin tästä voinut keskustella vaikka aamuun saakka, ja uskon että olisin ystävänkin saanut jostain äidistä tai isistä, vuorotyöläisiä kun kaikki oltiin.
Päästiin ihan ryhmissä raapustamaan papereille meidän ajatuksia, meidän lasten kannalta. Se oli oikein kiva juttu. Aluksi ajattelin, että ei saatana tuonne nyt sitten laukomaan omia ajatuksia tuntemattomille tyypeille, mutta se olikin ihan hyvä juttu. 
Päiväkodissa kun yleensä törmää niihin lapsiin, niin on se sitten  ihan mukavaa saada niille lasten vanhemmillekin kasvot. Ja ne olikin ihan hyviä tyyppejä. Eikä mörkojä. Eikun robotteja! niinkuin Luka 2v11kk sanoo nykyään kaikesta pelottavasta.. Uskon sen tulleen päiväkodista, sillä en muista ikinä edes puhuneeni hänen kanssaan roboteista. 

Loppuyhteenvetona, minua ei enää harmita ihan mahdottomasti se, etten pääse huomenaamulla työkavereitteni kanssa Suomen upeimman fregatin kannelle katselemaan kun aurinko nousee. Vaan olen tyytyväinen, ja ehkä hippaisen ylpeäkin ihka ensimmäisestä vanhempainillastani. 


Joten, vanhempainillat. Hot or not? Onko tämä vain alkuhuumaa, vai käyttekö te kokeneemmat näissä edelleen yhtä innokkaasti?

3.10.2016

Mä en halua olla Vuoden äiti tai supermutsi.


Meillä asuu himassa aikamoinen uhma. Sellainen hieman vajaa kolmevuotias, noin metrinmittainen, vaalea ja pirun kovaääninen. Siitä löytyy luonnetta kuin kivikautisesta viikinkikylästä, ja omaa tahtoa kuin pienestä pinserinpennusta. 

mökönaama-Luka.  

Samalla se voimapussi on uskomatton fiksu, sympaattinen ja älyttömän huumorintajuinen pikku hurmuri. Äidin rakas esikoinen, joka koettelee rajojaan tehden vajaa kolmekymppiselle harmaita hiuksia.


Lokakuussa löytyi vielä mustikoita.


Mä myönnän että alkuun  pelästyin sitä raivoa ihan huolella. Herranjestas mikä huuto saattoi tulla, jos pikkuveli sai vaikka kovemmat vauhdit keinussa, ensin kengät jalkaan tai just sen jugurtin jonka hän olisi halunnut. Ihan uskomaton. Sellainen tulivuorenpurkaus, tai dinosaurus joka karjaisee kunnolla niin että lieskat lentää molemmista päistä. Hell yeh, thats my boy! Eikä siinä mitään. Toisaalta parempi se noin on, että sitä luonnetta löytyy, kuin ettei sitä löytyisi lainkaan? Se kultainen keskitie nyt olisi aivan liian helppoa, ja oi voi niin epätodennäköistä. Äitinsä siis on kuin enkeli, mutta se isä..


Bore:n uusi kippari.


Alkuun, noin vuosi sitten muistan miten ihan oikeasti pelästyin. Lässyn lässyn ja oivoivoi äidin vauvaa. Halusin niin kovasti olla mun lapsen paras ystävä, enkä kestänyt sitä lainkaan, että hän oli minulle vihainen. Omalle äidilleen!  En kestänyt edes ajatusta siitä, että mun aarre olisi minulle vihainen. Äidin vauva. Suukkkoja suukkoja ja syliin.

Voi luoja mikä ajatus. Niin naiivi ja sinisilmäinen. 


Milk-Copenhagenin upea, uusi huppari! Ihastuin!


Tämän tärkeän pointin kun oivalsin, ymmärsin ja hyväksyin, alkoi meillä mennä poikien kanssa paljon paremmin. Tai ei nyt voi sanoa paremmin, vaan helpommin ja määrätietoisemmin.

Mun tarkoitus poikien elämässä ei ole olla heidän paras ystävänsä. Ei missään nimessä! Se on ihan ok olla vihainen, erimieltä tai pettynyt myös omaan äitiinsä. Äidin ei tarvitse antaa aamupalaksi toffeeta, ja siitä saa suuttua. Äidin ei tarvitse antaa kolmevuotiaan päättää laitetaanko pakkasella pipo vai ei. Äidin ei kuulu antaa lasten valita himassa menusta mitä tänään syötäisiin. Sitä hitto syödään mitä on. Ja se on ihan ok.  Mun elämän tarkoitus ei ole kiillottaa mun omaa sädekehääni äitinä himassa höyryttäen parsakaalia ja siitä somettaen, vaan tsekata oikeesti että mun pojista tulee hyviä kansalaisia. Lasten kasvattamisen ajatus ei mielestäni ole itse näyttää hyvältä mutsilta, vaan saada ne lapset olemaan hyviä ihmisiä.  Mä en halua olla Vuoden äiti tai supermutsi. Mä haluan mieluummin kuulla kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä jonkun suusta että vitsit sulla on hienoja ja fiksuja poikia. Sitten mä koen että mä olen onnistunut. Ja just silloin mä koen olevani maailman paras äiti. Enkä silloin, kun kehuskelen imettäneeni kolme vuotta, tehneeni kaikki poikien ruoat siemenestä saakka itse, tai opettaneeni niille kaksivuotiaina ranskaa. Just silloin mä toivon että tuollaisilla äitimaailmaa piinaavilla pikkujutuilla ei ole enää minkäänlaista arvoa.



Minä itse. Mutten jaksa. Mutta itse kuitenkin.


Lyhyesti, meillä  saa suuttua, olla vihainen, erimieltä ja näyttää tunteensa. Sitten niistä jutellaan ja pyydetään puolin jos toisin anteeksi jos on sellainen juttu, ja mietitään miten tulisi parempi mieli. Mutta viimeisen sanan meidän kotona sanoo aina äiti (tai isä.) Ei yksivuotias, eikä kaksivuotias. Ja voin muuten kertoa, että se jos mikä palkitsee, kun pieni poika pienen keskustelun jälkeen sanoo sulle, ettei hänellä ole enää paha mieli. (koska ei saanut nannaa aamupalaksi.) 



Syksy.

Liputan määrätietoisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Entäs sinä?