Kaksplus.fi

9. heinäkuuta 2016

Kun se mutsi kilahti, taas.

Edellinen blogipostaus on nyt poistettu, koska sähköpostiini tulvi sellaisia kommentteja joita en pahimmalle vihamiehellenikään soisi. Aluksi ajattelin etten tekstiä poista, saatika muokkaa sanamuotoja sillä haluan seistä sanojeni takana.

Korinna Saarinen Photography


Koska ihmisiä kuitenkin kiinnostaa, kirjoitin tekstissä, että purin lastani takaisin. Se on väärin, tiedän sen. En ole ylpeä, mutten myöskään olisi pystynyt odottamaan, että pikkuveli osaisi itse puolustautua, niinkuin joku minulle vinkkasi.

Lukan puremista oli jatkunut noin puolivuotta, mutta oikein kovaa sellaista muutaman kuukauden. Hän ei ymmärtänyt, ettei veljen pohkeesta vaan voi samalla tavalla haukata palasta kuin omenasta. Mutta nyt hän tietää, että kun hampaat osuvat ihoon, se tuntuu. Eikä ole sen jälkeen näin toiminut.
Puremahaavat voivat olla myös vaarallisia, ja ne useasti meilläkin vaativat kunnon puhdistamista ja laastareita. Ne eivät olleet enää mitään pikkupipejä.

Kirjoitin, että purin. Purra on ehkä hieman väärä sanamuoto, mutta mielestäni puremista on kaikki paitsi nuoleminen. Jos hampaasi osuvat ihoon, se on minun silmiini puremista. Kyseistä tapahtumaa ei siis missääntapauksessa voisi verrata  hampaiden upottamista ribsiriviin.

Lapseni pelästyi sitä, että äiti ihan oikeasti teki niin. Eikä vain sanonut että tekisi niin. Hän ei siis itkustanut sitä, että häntä olisi sattunut. Hän tuli samantien syliini ja minä pyysin anteeksi. Ja kerroin, että se sattuu Viliä aikapaljon enemmän, kun sinä puret. Poika nyökkäsi, eikä ole veljeään sen jälkeen verille, eikä onnekseni muutenkaan purrut.

En todellakaan halua että lapseni minua pelkäisi, niinkuin joku minulle kirjoitti. En missään tapauksessa.
Enkä todellakaan ajatellut että se, että näykkäisen lastani takaisin olisi verrattavissa lastenpahoinpitelyyn.
Meillä ei myöskään väkivaltaa saatika kostoa pidetä missääntapauksessa kasvatusmetodina. Uskon, että tästä saattoi saada myös sellaisen kuvan.

Toisaalta olen helpottunut, ja samalla niin kovin pettynyt itseeni, mutta tästä sain aivan valtavan hyviä kommentteja anteeksi pyytämisestä. Kiintymysvanhempien facebooksivulla asiasta oltiin puhuttu melko räiskyvästi, mutta muutama heistä kommentoikin asiaa blogiin ihan omalla nimellään ihan asiallisesti. Kiitos siitä.

Minulla on aina ollut mielikuva, että anteeksi on pyydettävä oli mikä oli, mutta nyt sain uuden näkökulman tähänkin asiaan. En ollut aikaisemmin rehellisesti sanottuna edes ajatellut anteeksi pyytämistä lapsenkannalta, sillä minut on aina pakotettu pyytämään anteeksi. Olen siis kotoa oppinut, että anteeksi pyydetään kun väärin tehdään. 
Mutta ehdottomasti otan Annun vinkistä vaarin, ja otan tämän asian todellakin kunnolla työnalle.


Tässä muutama helmi, joka kyllä sai itseään ihan hyvänä äitinä pitävän tihrustamaan, ja menettämään yöunensä.
Luotan kuitenkin omaan  arviointikykyyni äitinä, enkä koe saaneeni nyt aikaan valtavia ja korjaamattomia traumoja. Tiedän että tein väärin, mutta uskon myös, että jokainen meistä tekee virheitä, mutta harva ne oikeasti myöntää. Minä myönsin, ja sain aikaan someraivon. Ehkä ihan aiheestakin, sillä lapsiinkohdistuva väkivalta on ihan ehdottoman väärin. Tietenkin. On hyvä, että asiasta puhutaan, enkä halua missään tapauksessa sellaiseen ihmisiä kannustaa.

"Näin niitä kouluampujia syntyy, kun epävarmat ja huonot vanhemmat opettavat lapsilleen että väkivalta on ratkaisu."

"Se alkaa tuollaisesta pienestä, mutta nälkä kasvaa syödessä ja lopulta vielä tapat omat lapsesi."

"Toivottavasti jokainen lukija tekee sinusta lastensuojeluilmoituksen, ja lapsesi huostaanotetaan. paremmin ne kasvattaisi kuka tahansa muu kuin sinä."

Mikset kirjottaisi kommenttia omalla nimelläsi, jos olet noin julmasti valmis sanomaan?

Kommentteja oli paljon. Siellä oli myös positiivisia kommentteja, ja pari kymmentä sellaista, jossa äiti tunnusti tehneensä aivan samoin miten minä tein. En kuitenkaan tällä hakenut hyväksyntää sille mitä minä itse tein, enkä missään tapauksessa kannusta moiseen toimintaan. Uskon kuitenkin, että jokaisella tervejärkisellä äidillä on tilannetajua ja maalaisjärkeä.

Poistin tekstin koska en halua lomallani, ja kaksi viikkoa ennen meidän hääjuhlia lukea sähköposteja, jossa vihjataan minun olevan tuleva lastentappaja.

Meillä alkaa huomenna kesäloma, jonka ajattelin pitää myös pienenä blogilomana. Snäppi :leppane, instagram: mutsijamurupullatblogi ja facebook pysyy varmasti aktiivisena, mutta blogi saakoon nyt vähän laskeutua.



Ihanaa kesää, Ida