Kaksplus.fi

30. toukokuuta 2016

Helpot synttärit? Todellakin.

Meidän pieni päivänsäde, Vili Eemeli täytti 1 vuotta! 
Sen kunniaksi meillä oli talo täynnä ihania ihmisiä viime viikonloppuna.



Mut tuntevat tietävät, että mä RAKASTAN järjestää juhlia! "Ei saa auttaa, minä itte." Myönnän todellakin olevani samaa sorttia kuin rakas uhmaikäiseni, kun kyse on juhlista. 

Tällä kertaa mentiin kyllä sieltä missä aita on matalin, ei missään nimessä huono, vain matala. 
Koska kaikki tietävät, että lapsen, saatika useamman kanssa julien järkkääminen minäitse-periaatteella on aika haastavaa.




Onneksi isi vei pojat pois kotoa sunnuntaina koko  päiväksi, niin mulla oli koko kaunis päivä aikaa siivota sisällä,  ja tehdä tarjoilut.
 Mä haluan ihan ehdottomasti esitellä teille, miten saada stressivapaasti upeat tarjottavat (poikien)juhliin. 



Paprikajuna. Mikä idis! Pese paprikat, ja koverra ne yhdestä sivusta auki, ja poista siemenet. Täytä vaunut kasvistikuilla, tai miksei hedelmillä. Veturin saat leikkaamalla kurkusta muutaman palan. Itse laitoin paprikat puiselle junaradalle, mutten usko sen olevan pakollinen, menee se ihan varmasti läpi ilmankin.




Lisäksi meillä oli nakkeja, lihapullia chili- ja valkosipulidippi.



Sitten vaan tiskaamaan poikien autoja! Ihan huippua että niillä on noin paljon just hyviä tarjoiluastioita leluina. 

Isossa kuorma-autossa on poppareita, joihin on sekoitettu valkosuklaata ja sinisiä nonparelleja. 


Pienessä punaisessa kuorma-autossa oli erilaisia toffeenannoja.
Traktoreilla oli kit-kat-karkkeja, ja toisella vaahtokarkkeja.



Makeana meillä oli sitruunanmakuisia minikuppikakkuja hopeatoffeekuorrutuksella.


 Mini-sitruuna cup cakes!
20 pientä kuppikakkua
Taikina:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
150 g  sulatettua voita
 2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
yhden sitruunankuori ja -mehu
0.5dl kuohukermaa

Sekoita munat ja sokeri. (ei tarvitse vatkata) Lisää sulatettu voi ja yhteensekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi sitruunankuori, -mehu ja kerma. Pursota  taikina muffinivuokiin. Paista 200-asteessa keskitasolla n. 15 min. Jäähdytä ja kuorruta.


Kuorrutteeksi pussillinen hopeatoffeeta. 
Nannat kannattaa sulattaa edellisenäpäivänä, jotta se vatkautuu kunnolla.
1pss hopeatoffeeta
2dl kuohukermaa
Anna kiehahtaa, jonka jälkeen laske lämpöä ja anna karkkien sulaa kokonaan. Laita seos astiaan, ja jääkaappiin jäähtymään. Seuraavana päivänä seos vatkautuu helposti vaahdoksi. Se on aika löysää, ja vahvaa. Itse sekoitin joukkoon vatkattua kermaa, ja siltikin toffee maistui todella hyvin.




Pienimmille meillä oli pakkasessa vesimelonia, se meni aika kivasti läpi jätskinä.




Mutta sitten itse kakkuun! Tämä tulee nyt kyllä kaikille yllätyksenä... Sillä meitsi käytti kuulkaas valmispohjia! Ja ihan sikahyviä olikin!




Halusin ehdottomasti tehdä naked cake -version Vilille, sillä itse en niin välitä sokerimassasta.
Koska on kevät, välissä piti olla raparperia.

1kg raparperia
voita
sokeria maun mukaan
vaniljaa
Leikkaa raparperit pieniksi, kuullota voissa ja lisää sokeria. Anna kiehua hiljalleen noin vartti, ja sinulla on täydellinen hilloke kakun väliin. Anna jaahtyä kunnolla.

Vaahto
4dl kuohukermaa 
2prk mascarponetuorejuustoa
vaniljaa
Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi, ja lisää joukkoon tuorejuusto ja vanilja.

Reilu litra mansikoita.

Ensimmäiseksi tummakakkupohja, sen päälle 1/3 osa raparperihilloketta ja kerma-tuorejuustovaahtoa reilusti.
Seuraavaksi marenkipohja, ja sen päälle leikattuja mansikoita ja vaahtoa.
Sitten suklaapohja, raparperia ja vaahtoa.
Marenki, mansikat ja vaahto.
Vimeiseksi suklaapohja, ja sen päälle loput raparperista ja mansikat päälle.

Oma kakkuni oli aivan vino, sillä marenkipohja oli mennyt kauppakassissa aivan sirpaleiksi. Joten olehan varovainen sen kanssa!
Ne ovat kyllä todella hyviä, suosittelen ehdottomasti, jos pohjien onnistuminen tuottaa sulle päänvaivaa. 




Yksinkertaisen kauniin koristeen teet muutamassa minuutissa.
Tarvitset vain kaksi pilliä, pahvia, leimasinaakkoset (tai hyvän käsialan ja kynän), sakset, nitojan ja nauhaa.





Lahjaksi pieni sankari sai leluja, vaatteita ja täytettävän uima-altaan. Iso kiitos kaikille vieraille, te teitte Vilin päivästä ikimuistoisen.



Ida

25. toukokuuta 2016

Meidän 1vee muuttaa! +sängyn arvonta!

Meidän kuopus, pieni Vaahteramäen Eemeli, Vili täyttää  vuoden.


Luka (meidän esikoinen) ei koskaan ollut sylivauva, jota vähän aikoinaan harmittelinkin. Hän halusi mielummin tutkia maailmaa ihan itse, kuin olla äidin sylissä. Vili taas katselisi paljon mieluummin sylistä, mitä ympärillä tapahtuu.


Tuossa tukipalkissa on poikien pituudet tasaisin väliajoin.

Kun puhutaan yöunista, mä koen olevani just se onnekas tyyppi, joka ei aina edes kehtaa ääneen sitä sanoa.
Luka muutti omaan huoneeseensa jo puolivuotiaana, sillä hän ei syönyt enää öisin, ja nukkui hienosti aamuun saakka. Hänet me siirsimme isojenpoikien sänkyyn siinä kymmenen kuukauden paikkeilla, sillä poika kiipesi pinnasängyn reunalle, ja heittäytyi jatkuvasti maahan, pää edellä. Fiksu poika? Ajateltiin Jussin kanssa että ei ainakaan sitten tipu niin korkealta.
 "Raukka pääse edes ekaluokasta tuota menoa läpi." -Jussin sanoin.
Vili taas on nukkunut synnäriltä saakka yhden herätyksen taktiikalla. Niin hän tekee edelleenkin, ja nukkuu todella hyvin. Edelleen pinnasängyssään, meidän huoneessa, lähellä äitiä.
Pidän Vilin mieluummin meidän huoneessa, kuin Lukan kanssa samassa, jonne hänet olisi nyt tarkoitus siirtää, koska pelkään että he herättävät toisensa, jos toinen sittenkin herää yöllä.
Minä olen universumin huonoin yöherääjä, ja olenkin miettinyt missä olisin, jos meille olisi koliikkivauva suotu.

Kuvassa opetetaan pikkuveljelle miten sängystä tullaan pois, patjalle.

Nyt meillä olisi Vilille taaperosänky odottamassa Lukan huoneessa, tai pitäisiköhän jo sanoa poikien huoneessa? Ei Lukan, vaan Lukan ja Vilin
Itse sänky on niin mahdottoman kaunis, ja suloinen, että mieleni tekisi "tehdä jo se siirto." Mutta sydän sanoo toisin. Tämä on kuitenkin näillänäkymin meikäläisen viimeinen vauva. *klik*
Teenkö hätiköidyn liikkeen, vai olisiko jo aika? 
Koska teidän vauvanne/lapsenne on muuttanut isojen sänkyyn, ja kannattiko?
Lukan kanssa asia meni naurettavan helposti, joten jotenkin mulla on sellainen fiilis, että tämä ei vain voi mennä yhtä sulavasti.

Kyllä pojilla keinu pitää olla sadepäivien varalle.

Me mietittiin aika pitkään pojille kerrossänkyä, mutta jotenkin tykättiin enemmän ajatuksesta, että molemmilla on ne omansa. Lukalla on Kodin ykkösen alennusmyynnistä ostettu pienparvisänky, liukumäellä. Isi kokosi sen kun  Luka täytti kaksi vuotta. Se meni oikeasti todella hyvin. Hän nukkuu siellä vielä paremmin mitä maan tasalla, ja kuinka kiva aamulla hei herätä, ja laskea mäki alas. Tykkäisin minäkin.
Hänen jokainen aamunsa alkaa siis leikillä, todistetusti.

Mun mielestä lastenhuoneen ei tarvitse olla tiptop, ja kaiken just sävysävyyn. Kunhan leikkiä piisaa.

Tämä meidän Vilin uusi sänky on Jollyroomista, aika ihana sekin. Eikö olekin? 
 JLY Dream Juniorsänky oli uskomattoman helppo kasasta, (sillä tavalla helppo sanoa, kun katsoin kokoamista vierestä.)
Sänky on kevyt, mutta todella tukevan oloinen. Kestää todellakin katseita, sillä siinä on upea skandinaavinen muotoilu, ja tukeva kaide, joka estää lasta tippumasta kesken unien. Sänky on maalattu valkoiseksi NC-lakalla joka on EN71-3 standardin mukainen.

Mitat: P145 x L79 x K50/66 cm
Patjamitat: 140 x 70 cm
Maksimikuormitus: 50 kg (tämä on mulle paha, sillä olen tottunut nukkumaan  vieressä.)
Materiaali: Puu
Väri: Valkoinen




Minulla on uskomaton ilo ja kunnia saada arpoa lukijoitteni kesken samanlainen sänky! Ihan mahtavaa!
Joten, onko sinulla lähipiirissäsi lapsi, jolle tahtoisit antaa unelmien taaperosängyn?


Kommentoi alle, minkäikäiselle murulle sinä tämän sängyn antaisit?
Liittymällä blogin lukijaksi,  Instagram seuraajaksi ja/tai facebook tykkääjäksi, olet mukana ihanan valkoisen Juniorkokoisen sängyn arvonnassa.
Muistathan jättää myös yhteystietosi, jotta saan sinuun tarvittaessa yhteyttä. 
Voit osallistua myös sähköpostitse, ellet julkisesti halua.

Arvotaan sänky 6.6.2016. klo16.00


Yhteistyössä:
Ida


23. toukokuuta 2016

Arvonnan voittaja on..

Onneksi olkoon!



Facebookin puolella valitsemansa 
MinäIte sisustustaulun voitti Jonna Päkkilä, ja täällä blogin puolella Sängyn alla  blogista tuttu Petra. 



Olen voittajiin yhteydessä vielä henkilökohtaisesti,  oikein paljon onnea upeasta sisustustaulusta.



Ida


18. toukokuuta 2016

Miksi aina me?

Kun nainen tulee raskaaksi, aivoista vain häviää puolet. En tiedä minne, mutta jonnekin. Ei nyt ehkä ihan kaikilta, mutta miks musta tuntuu et äitiys tekee niin monesta hyvästä tyypistä täysin uusavuttoman ja maalaisjärjettömän tollon?




Ihan voin myöntää itsekin olleeni hysteerinen ja säikky, mutta en (omasta mielestäni tietenkään) niin pahasti.

Yksi hyvä esimerkki tapahtui töissä reilu vuosi sitten. Itse olin noin seitsemännellä tai ehkä jopa kahdeksannella kuulla raskaana, ja vaapuin töissä kuin kakkahätäinen ankka.
Meille tuli lounasaikaan kaksi naista, joista molemmat olivat raskaana, kertomansa mukaan. Ei siis ulkonäön perusteella, ja itsehän olen  melko bongaaja. Molemmat olivat meinaan hoikkia kuin missit, ja ihan yhtä kauniitakin.
Meillä töissä siis tilataan lounasruuat aina (viimeiset 18vuotta) tiskiltä. Mutta ei hei jos on todella raskaana. Ilmeisesti.
Ymmärrän, että ihmiset ovat erilaisia, ja kaikki ottavat asiat omalla tavallaan, mutta kai silloin jo saa vähän nauraa,  kun selkeästi (ja puheittensa perusteella) juuri plussatestin tehnyt nainen kyykkii pöydän vieressä, todeten että anteeksi, tämä vauva on niin kova potkimaan etten pysty istumaan. (Hän myös söi osittain seisten, koska vauva.)

Taisin todeta että ai fiil juu, ja menin tiskin taakse laittamaan essua paremmin, sillä napit olivat jo lentäneet koon XL-paidastani niin että rintsikat vain vilkkuivat.

Mutta mikä parasta. Tuli jälkiruoan aika, ja rouva olisi halunnut vaniljajäätelöä. Kerroin, että meillä on vanhanajanvaniljajäätelöä erilaisin kastikkein.
Mutta onko se nyt varmasti pästöroitua?
Kyllä. Kyllä se on. Se on kotimaistakin.
Mutta eihän hän sitä uskaltanut sitten ottaa, koska minä en voinut hänelle kyseistä pakettia tuoda tarkastettavaksi.
Ehdotin siinä sitten sorbettia. Olisi kolmea eri makua, ja sehän nyt on vain vettä ja sokeria.
Muuten ihan kaunis ajatus, mutta hänen mielestään se olisi niin kylmää, että olisi inhottavaa sitten hänen vauvalleen masussa. Aivan. Ihan totta hei. 

Tiedättekö sen hetken ja fiiliksen, kun raskaushormoneissasi sun tekis mieli sanoa ehkä vähän pahastikin, mutta oot töissä, ja asiakas on aina oikeassa.  

MUTTA KUN EI SE VAAN AINA OLE! 



"Kiitos, Me ollaan nyt hyvin tyytyisiä."
Ja rouva taputtaa mahaansa,  (jota ei siis ole.)
Siitä päästään aiheeseen me. ME. Miksi lapsesta ja äidistä tulee välittömästi Me?

Me syödään öisin kahden tunnin välein.
-Aijaa, vedätkö kinkkuleivän samalla kun bebe maitoa?
Me ei oikein nukuttu kun meillä oli vatsavaivoja.
-Eikä. Ota levolaccia.
Me opittiin kääntymään/ryömimään/konttaamaan tänään!
-No olikos jo aikakin kun täytät ens kuussa kakskytkuus?
Me osataan jo istua.
-Niin määkin!
Meillä sanottiin tänään Äiti!
-Soititko mummille?
Me kakattiin ekaa kertaa pottaan!
-Itse käytän wc-istuinta.
Me nukuttiin koko yö.
-Yleensä minäkin. 

Näitä olis miljoona, mut saatte mun pointin? Miksi, oi miksi sinusta ja lapsestasi tuli me?
Itse yritän kaikin voimin olla käyttämättä sanamuotoa me. Ellen sitten ihan oikeasti tarkoita sitä, että just nyt just me kaks tehdään jotain.  Tiedättekö mitä tarkoitan? Sanotko sinä Me, kun puhut vauvasta joko massussa tai siinä sylissäsi? Miksi?

Toki tähän loppuun pitää todeta, että puhutaan miten puhutaan.  Ei se ole multa pois, kunhan ihmettelen ja ärsyynnyn pienistä asioista.
Ida

15. toukokuuta 2016

Meidän MinäIte- hääkutsu! (+arvonta!)

Taas ollaan yhtä askelta lähempänä meidän tulevan kesän juhlia. <3
Hääkutsut ovat (toivottavasti) saavuttaneet kaikki rakkaat saajansa, ja nyt vain odotellaan, että kaikki ilmoittautuisivat. Toivoen tietenkin, että kaikki kanssamme bailaamaan pääsevät.



Kutsut. Miten  hirmu vaikea alue. Askarrellakko ihan itse, vai ehkä tilata "vain" valmiit?
Kummat teillä on/oli?
Itse olen näpertelijä-askartelija henkeen ja vereen, mutta nyt koin itselleni hieman helpommaksi tilata ammattitaitoiselta tekijältä varmasti upeat, ja meidännäköiset kutsut. Thank god tein tämän valinnan. Olen enemmän kuin tyytyväinen. Hieman se kukkaroa söi, muttei mielestäni liikaa, sillä nämä ovat ihan varmasti uniikit.

Askartelu olisi ehkä pyörinyt mielessäni pienen hetken kauemmin, jos minulla ei olisi jaloissa kahta pientä pyörremyrskyä, joita myös pieniksi pojiksi kutsutaan. <3

Ensimmäinen ajatus minulla oli, että haluan kutsut jotka on suunniteltu just mun toiveitteni mukaisesti, ja niistä piti heti näkyä Me. Ei niitä perus ifolorin kuvakortteja, jotka on ihan tosi kivoja, vaikka joulukortteina.

MinäIte- sisustuskuvat löytyy facebookista. Se oli ensimmäinen ajatukseni kun kutsuja mietin, ja heti osui ja upposi. Yrityksen omistaja, Janina on oikea helmi kun puhe tulee näinkin henkilökohtaisesta asiasta kuin hääkutsut. Mahtava tyyppi tehdä yhteistyötä! Hän suunnitteli ja toteutti meidän kutsut mielestäni aika prikulleen täydellisesti. Vai mitä mieltä Sinä olet? <3



Itse osasin kysyä juurikin häneltä, koska meillä on kotona häneltä tilatut syntymätaulut molemmille pojille jättikoossa. Suosittelen. Toinen me saatiin ristiäislahjaksi, (vinkki!!)  ja pitihän toisellekin samanmoinen tilata, senverran upeita ne ovat tuolla portaikon yläpäässä.



MinäIte-sisustukuvien valikoima on todella laaja. Kannattaa ihmeessä tutustua tarkemmin valikoimaan, ja klikata itsensä tykkäämään MinäIte-sisustuskuvien facebooksivusta.
Sillä nyt voit osallistua valitsemasi sisustustaulun arvontaan koossa A4! Vau! 
Palkinto arvotaan blogissa viikon kuluttua maanantaina, 23.5.2015. kommentoineiden kesken.
Minkä sisustustaulun sinä valitsisit?

Mutsi ja Murupullat löytyy myös facebookista, joko sinä tykkäät? ;) Ellet, niin nyt kannattaisi, sillä siellä arvotaan toinen samanlainen, uskomattoman ihana vapaavalintainen sisustustaulu koossa A4! 
Ida

13. toukokuuta 2016

Ekohippimutsi-wannaben margariini.

Kaikissa perheissä on ihan varmasti se joku tietty brändi/merkki, jonka just sitä tiettyä tuotetta on ostettava. Muu vastaava ei vaan missään nimessä käy. Se ei maistu samalta, ei yhtä hyvältä, tai siihen on vain tottunut. Ja se nyt vaan on parasta. Ja jos uskallat edes yrittää ostaa (puolisosi osaa....) sitten Pirkan, Xtran yms. vastaavaa, saat kotona niin pahaa silmää, että lähdet suosiolla ihan itse samantien takaisin kauppaan.



Meillä tämä tuote on Valion margariini, the (voima-)oivariini.

Mutta, kun sisälläni asuu edelleen se sama pieni ekohippimutsi-wannabe, rakastuin täysin ajatukseen tehdä itse omaa margariinia. Ihan ite! Parempi ihminen -pointsit vaan ropisee! :D
Hyvä ystäväni on uskomaton kahdenlapsen äiti ja superkokki, ja tekee lähes kaiken itse. Häneltä sain tämän naminami reseptin.

Pikkuisen parempi margariini, iha ite:
*100g voita (parempi äiti käytti tietenkin luomuvoita.)
*1dl rypsiöljyä (luomuna, obviously.)
*1dl vettä
*1-3 tl suolaa (oman maun mukaan, itse pidän suolaisesta.)

*Laita kaikki ainekset syvään kulhoon keskenään, ja anna olla huoneenlämmössä ainakin muutama tunti, kunnes voi on pehmeää.
*Soseuta ainekset sauvasekoittimella keskenään, siirrä haluamaasi astiaan, kansi kiinni ja jääkaappiin.
*Valmis. Näin helppoa, ja ihan oikeasti jää the Oivariinikin kakkoseksi.











Haastanpas sut kokeilemaan, ja tekemään puolisollesi sokkotestin. (Jos siis jollain muulla kuin meillä ollaan "hieman tarkkoja" margariinin suhteen.) Toki hyvä kakkonen on ihan rehellinen voi. Mutta se menee jääkaapissa niin kovin kovaksi, ja kesän tullessa taas liian sulaksi huoneenlämmössä. Hankalaa.



Seuraavaksi ajattelin tehdä margariinini avokadoöljyyn, ihan vaan koska mä voin, ja se on öljynä maailman parasta, mun mielestä. :)

Tässä vielä hintavertailuna meidän luomumargariinin hinta.

100g Lidlin luomuvoita 0,39€
1dl Luomu rypsiöljyä (Kotimaista) 0.59€
vettä
suolaa

Yhteensä 0.98€ /250g Eli kilohinnaksi tulee 3.92€
Oivariinin kilohinta käyttämässämme kaupassa on 6.54€ 




Mites teillä, löytyykö taloudesta joku ehdoton must have tuotemerkki? 

Ps. Tämä ei ole Lidlin maksettu mainos.

Ida

10. toukokuuta 2016

Hei me naitiin ristiäisissä.

Kesä se tekee tuloaan, ja samalla myös nuo ihanat kesäjuhlat, etenkin ne kaikkein upeimmat. Nimittäin hääjuhlat.
Häät puhuttavat aina, varmaan sen vuoksi koska ne ovat niin ihania, kauniita, kalliita, henkilökohtaisia mutta kuitenkin ihan vaan siinä kaikkien nähtävillä?



"Ai teidän häihin ei oo mun lapset tervetulleita, no en minäkään sitten kyllä tule!"

"Missä ne lapset sitten oppii käyttäytymään juhlissa ellei niitä edes kutsuta?"

"Kyllä minun lapset mutta ei teidän kakarat."

Sun häät, lapsilla vai ilman? Tässä meikäläisen semi raaka mielipide asiasta.

Me sovittiin Jussin kanssa jo ennen kuopuksen syntymää, että jos hän on edes puoliksi niin "helppo" vauva mitä isoveljensä oli, me mennään ristiäisissä naimisiin. Ja hei mikä munkki! hän oli, ja vielä vaatimattomampi mitä esikoinen. Eli voitiin luottaa siihen, että saadaan partyt kasaan ilman suurempia hulinoita.

Ensimmäiseksi me päätettiin päivä, ja sehän oli 25.7.2015. Päivä, jolloin me oltiin oltu kolme vuotta kihloissa. <3

Seuraavaksi soitettiin Raision seurakunnalle, ja tuurilla saimmekin aivan täydellisen miespapin kastamaan meidän poika, ja vihkimään meidät. Sovittiin myös, että hän siunaa siihen samaan syssyyn myös meidän omakotitalon, jonka pihalla tulevat "puutarhajuhlat" pidettäisiin.

Taustalla meidän koti.


Sormuskaupoille! Mulla on aina ollut selkeä mielipide minkälainen sormus mulle tulee. Mutta se muuttui täysin, kun Jussi osti yllärinä mun kihlasormuksen, joka oli sata kertaa upeampi mitä itse olin edes ajatellut. Siinä on viisi timanttia valkokultaisessa sormuksessa. Se on niin kaunis.
Sen kaveriksi löytyi Kultajousi Elegance -myymälästä 0.5 karaatin timanttisormus. Myöskin tottakai valkokultaisena. Ne on niin upeita yhdessä etten kestä.


Sitten me kutsuttiin kaikki läheisimmät sukulaiset,  kummit lapsineen, omat kummilapset perheineen ja lähimmät ystävät juhlimaan vauvan ristiäisiä. Muutama vähän ihmetteli kutsua, mutta kuitattiin kaikki kesän grillibileillä. Yhdelle ystävälleni kerroin asiasta etukäteen, koska oli pakko jonkun kanssa asiasta päästä höpisemään. Ja olihan se mukavaa että oli joku joka auttoi vaihtamaan mekon. :)

Pihaa siivottiin ja puunattiin niin vaan perusteellisesti, naapureilta lainattiin tuoleja ja pöytiä. Mutta kaikkein eniten toivottiin hyvää keliä. Ja Luojan kiitos se saatiinkin.



Ruuat me tehtiin itse, aikamoista säätöä se oli.. Mutta kaikki oli hyvää, ja mikä tärkeintä ruokaa oli riittävästi.

Vuohenjuustosalaattia
Lämminsavulohta
Mangobroileria
Lihapullia
Uusia perunoita
Tzatsikia
Leipää

Skumppaa, viiniä ja mehua.

Kakku, keksejä ja kaffetta.



Meidän päivä lähti niin, että mun kampaajaystävä tuli meille laittamaan mun hiukset nätisti. Sitten viimeisteltiin ruuat niin, että ne voi vaan iskeä ulos katoksen alla olevaan pöytään. (Me lainattiin lämpöhauteet tutulta.)
Skumpat ja valkkari kylmässä? Tsek.
Toinen ystäväni toi kakun, äkkiä piiloon ettei kukaan näe. Tsek.
Pihalle ilmapalloja ja pompomeja. Pöytiin valkoiset liinat, ja omista puskista kukkia hillopurkkeihin. Pilvet siirtyivät ja aurinko paistoi.



Lilaa luomiin ja odottamaan vieraita.
Vitsit miten paljon mua jännitti. Jännitti ihan hulluna.

Ohjattiin kaikki vieraat takapihalle istumaan pöytiin, joku ehkä jo aavisti jotain... Ehkä. Tässä kohtaa mulla oli päällä vielä kesäinen värikäs kukkamekko.
 

Kun kaikki olivat paikalla, lähdettiin kummien kanssa "vaihtamaan vauvalle kastemekkoa". Vaihdettiinhan me sekin, mutta kun vauva oli valmis, meni sylikummi hänen kanssaan valmiiksi ulos meitä odottamaan.
Tässä kohtaa Jussi iski fiinimpää päälle, ja minä vaihdoin kukkamekon valkoiseen. Ette usko miten paljon mua taas jännitti. Jännitti niin paljon että teki mieli perua koko homma. :D



Parit selfiet, ja menoksi.
Jäätiin autotallin eteen hetkeksi,  ja kaiuttimista lähti soimaan meidän hääbiisi, ehkä yksi maailman kauneimmista kappaleista, Goo Goo Dollsin Iris. <3


Tässä kohtaa mun piti soittaa videopuhelu mun siskolle Dubaihin, mutta mä unohdin!  Ja ai että miten paljon mua harmitti etten muistanut, mutta kai se menee jännityksen piikkiin.

Mä en voinut katsoa ketään muuta kuin pappia päin kun me käveltiin ihmisten ohi kaikkien eteen, koska näin heti miten mun äiti siellä nyyhkytti. Ja rutistin Jussia kädestä niin lujaa kuin pystyin.



Rehellisesti sanottuna en muista mitään, mitä pappi puhui. Kauniisti kuulemma.
Ensin pappi toivotti kaikki tervetulleiksi hääjuhliin, jonka jälkeen suoritettiin melko nopia vihkiminen.
Tässä kohtaa oli ihanaa, että joukossa oli vajaa kymmenen taaperoa keventämässä tunnelmaa, muuten olisi mennyt aivan itkeskelyksi koko homma. :D

Vihkimisen jälkeen kastettiin meidän pieni poika siihen samaan syssyyn. Pienestä murusta tuli sinä päivänä Vili Eemeli.

Minä Ite-sisustuskuvat, syntymätaulu.


Tämän jälkeen pappi puhui vielä kauniisti meistä, meidän perheestä ja siunasi meidän tuolloin vuoden vanhan kodin.

Tässä kohtaa uskalsin jo katsoa ihmisiä silmiin. Kaikki olivat niin onnellisennäköisiä,  hämmentyneitä, mutta selkeästi onnellisia.  Äkkiä skumpat lasiin, maljannosto ja valtava halaus-onnittelukierros.
Fiilis oli ihan huikea! Itse en ole oman isäni nähnyt itkevän koskaan, paitsi tuolloin. Aika ihanaa. <3



Maljojen ja nopeiden hämmästelyjen jälkeen me lähdettiin valokuvaajan kanssa vähän kotikatua pidemmälle ottamaan kuvia, ja vieraat aloittivat syömingit silläaikaa.
Vili Eemeli kiersi onnellisena sylistä syliin, ja kummit ja kaverit juoksivat siinä samalla Lukakin perässä kun omiensa.




Myöhemmin sain kuulla miten itsekkäitä me oltiin, kun näin julmasti varastettiin pienen pojan oma ensimmäinen juhla. Siitä kommentista mulle tuli ihan oikeasti todella paha mieli. Se ei missään tapauksessa ollut se tarkoitus. Ja toivon todella, että Vilikin vanhempana sitten arvostaa tätä meidän ajatusta ikimuistoisesta päivästä.






Päivä oli ehdottomasti onnistunut, täydellinen ja kaiken sen salailun arvoinen. Mutta... Moni minut tuntien tietää sen, ettei tämä nyt  missääntapauksessa riitä!?
Jos on syy isoille juhlille, ne todellakin järjestetään.

Me päätettiinkin heti, että me juhlitaan sitten isolla porukalla 1vuotishääpäivää hääjuhlina ensikesänä.
Koska ystävät on meille molemmille niin kovin tärkeitä, halusimme saada kaikki ne timantit meidän kanssa bailaamaan. Alle kahteen vuoteen kaksi lasta, joten todellakin myönnän olleeni melko kehno ystävä kaiken kiireen keskellä, joten todellakin kaipaan mun ihania ystäviä. Ne on mulle lasten kanssa kaikki kaikessa kuitenkin ikuisesti.



Mutta tässä kohtaa iskee se fakta, me juhlitaan nyt ilman lapsia. Kääk! Mitenkäs itsekästä? Onko se?

Itse ajattelen niin, että moni pienten lasten vanhempi haluaa myös välillä irroitella ilman niitä omia lapsia, vaikka ne maailman rakkaimpia onkin. Ja onhan ne, mutta onko se sitten niin julmaa, jos haluaa nauttia viinistä, musiikista, ruuasta ja ystävistään yhtenä iltana elämässään rehellisesti täysin ilman omia ja ystäviensä lapsia?

Pienet tissivauvat nyt on asia aivan erikseen, tottakai.

Moni kuulemma sanoo ettei tule elleivät lapset ole tervetulleita,  se on hei ihan ok. Mutta itse ajattelen niin, että jätän mielummin pojat kotiin kun tuon ne katsomaan miten Sami-setä vetää Petri-sedän kanssa perseet olalle ja oksentaa, samalla kun mummi heittää jalalla koreasti ja tanssii pöydillä.

Tykkään myös siitä ajatuksesta, että edes kerran tulisi juteltua jostain muusta kuin lapsista ystävien kanssa. Koska ihan totta, jos jengissä on mukana niitä ihania lapsia,  kyllä ne vie sen huomion ainakin mun mielestä,  kyllä mä leikin niiden lasten kanssa mielelläni pihalla jos sellaisia juhlissa on mukana. Mutta sitten mä ihmettelen illalla kotona etten ehtinyt kenenkään kanssa jutella, kun oikeesti leikin piilosta lasten kanssa. Ja ihan omasta halusta. Koska se on kivaa!



Yksi mun elämäni tärkeimmistä päivistä tuskin on kellekään meidän vieraalle mitenkään erityisen tärkeä, joten en ymmärrä miksi siitä pitäisi pahoittaa mielensä. Voisiko sen ottaa vaikka tällä kertaa kohteliaisuutena, että mä haluan nähdä ja jutella just sun kanssa tänään, enkä sun lasten? 



Itse rakastan lapsia eniten koko maailmassa, ja kaikki mun ystävät sen tietävät, joten mulle ei missään nimessä tule paha mieli ihmisten kommenteista miten kylmä olen ja ajattelen vain itseäni. Hei todellakin ajattelen, meitsin juhlat! Partyt on bitches! Vai miten se nyt meni? :D

Mitäs ajatuksia sulle tulee hääjuhlista, lapset vai ei lapsia? Onko meitsi ämmien ämmä? Vastaan itse, kyllä mä vähän olen, mutten ihan vaan tän jutun takia.


Kuvat meidän juhlista otti ystäväni Arto Arvilahti, 
hänen töihinsä pääset tutustumaan paremmin täältä!