Kaksplus.fi

29. huhtikuuta 2016

Donitsei ja vappupalloi!

Voihan vappupallo!
Mä muistan niin elävästi omasta lapsuudestani, miten hienoa oli, jos jonakin vuonna sai ihan oman vappupallon!  Mun äiti oli kahden pienen tytön yksinhuoltaja, joten sitä rahaa ei niin puissa kasvanut meidänkään lapsuudessa. Mutta mä veikkaan että meidän äidillä oli ihan sama ajatus kun mulla, hymy omien lasten kasvoilla pallon saadessaan. Se on niin valloittavan hurmaava.



Itse hain pallot työpäivän päätteeksi Uskomattoman Pallopuodin  pop-up pisteestä Skanssista. Siellä oli taatusti Turun suurin valikoima, ja paras palvelu. Kiitin onneani, etten ottanut poikia mukaan pallojenhakureissuun, sillä siellä me oltaisiin edelleen.



Sain Uskomattoman Pallopuodin pitäjältä myös oivan vinkin. Jos heliumpallo lössähtää, sinne voi aina puhaltaa pillillä lisää ilmaa! Isoissa palloissa on silti niin paljon heliumia jäljellä, että ne kyllä pysyvät ilmassa. 
Tiesitkö sinä tämän?
Pelotteli vielä, että Lukan traktoripallo leijuu meidän olkkarissa vielä puolen vuoden päästäkin... Mahtaakohan? Mitäs veikkaatte?



Ostetaanko teidän perheessä vappupalloja? Minkäikäisille?



P.S. Poikien syötävän suloiset Donitsi-paidat on Villervallan uutuuksia! ;) Eikö olekin ihania?! Turussa näitä myy Riemuli

Vappufiiliksin, Ida//Mutsi ja Murupullat


28. huhtikuuta 2016

Helposti kivaa arkeen -Taaperovarmaa leivontaa!

Huhtikuussa Kaksplussan bloggaajat jakavat omat vinkkinsä päiviin, joina "ei ole mitään tekemistä". Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan tai maksaa maltaita, jotta arjesta saa mielikuvituksellisen - seuraa Kaksplussan facebooksivua ja inspiroidu bloggaajien arjesta!

Meidän arkeen kuuluu ihan viikottain leipominen, on se sitten kakkua, leipää, pullaa tai nyt vapun tienoilla ah niin ihania munkkeja!
 Mutta nyt halusin leipoa Lukan kanssa jotain kivaa pientä, helppoa ja edullista joka sopii myös meidän 11kuukautiselle Vilille. 



Me oltiin poikien kanssa kuukausi sitten Arabiemiraateissa lomalla, joten pääraaka-aineeksi valokoitui arabien ylpeys,  nimittäin taatelit! Me saatiin kotiinviemisiksi kilo kuivattuja taateleita siskoni asiakkaalta, jonka omasta puutarhasta nuo ovat, aivan uskomattoman hyviä.

Jos mun pitäis itseni kategorioida johonkin äitilokeroon, se olisi ehdottomasti se ekohippimutsi-wannabe, johon nämä lähes toffeelta maistuvat hedelmät sopivat täydellisesti.
Ne ovatkin ihan huippuja makianhimonhillitsijöitä, jos nyt jollekin muulle sellaisia himoja joskus satunnaisesti illan hämärtyessä tulee..



Mutta kekseihin, Taatelikekseihin, jotka soveltuvat lapsille 8kk+ ;)

Sinä tarvitset, 
5 taatelia
1 mahdollisimman mustunut banaani
1,5dl kookoshiutaleita
2rkl seesaminsiemeniä (ei haittaa jos ei ole, ilmankin tulee hyviä.)



Jos ihmettelet Lukan mustaa nenää, halusi hän olla tänääm koira. mustalla nenällä.


Laita taatelit mikronkestävään astiaan, sekaan tilkka vettä ja n. 30sekunniksi mikroon. Sen jälkeen taatelit ovat tarpeeksi pehmeitä, ja voit antaa taaperon laittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen. Laita valmiista taikinasta teelusikallisia pellille, ja anna lapsen painaa ne kasaan, sormin tai haarukalla. 
Paista keskitasolla 150° n. 40min.

Anna jäähtyä ja kovettua kunnolla, njam!



 Seuraavan what to do -vinkin teille jakaa Mutsi on MäSä !

Aurinkoista vappua <3

Ida//Mutsi ja Murupullat

23. huhtikuuta 2016

Mun virheet äitinä, vai sittenkin sun?

Mä oon jo pitkään miettinyt, että kirjoitanko vai en arasta aiheesta. Aiheesta joka on suunnattu äidiltä toiselle äidille. Mutta sitten mä ajattelin, että miksen kirjottais?  Kerta nämä asiat on jääny niin palavasti mun mieleen, ei hyvällä tavalla.



Aloitetaan  keväästä 2013, jolloin tulin raskaaksi ja odotin Lukaa.
Tuli se päivä, ensimmäinen ultra. Siihen saakka oltiin vapistu kuin haavanlehdet, että meneekö tälläkertaa kaikki hyvin.
Ja kaikki oli hyvin! Se tunne ja fiilis kun tuhat kiloa tippuu sun harteilta ja olet vain niin onnellinen ettet malta odottaa että pääset kertomaan kaikille.
"Hei onnee, oliks vahinko?"
Ja kun sun tekis mieli vaan hakata päätä seinään ja kuristaa se eukko, mut vastaat vaan et kiitos.




Sitten kaikki meneekin taas ihan tosi kivasti, kunnes alkaa ihan kummalliset kivut, jotka osoittautuivatkin supistuskivuiksi. Enhän minä voinut ensikertalaisena tietää minkälainen on supistus.
Ja lääkäri onkin sitten sitä mieltä et nyt olisikin  parempi maata kotona, tai vaihtoehtoisesti sairaalassa.
"Se on vaan laiska eikä jaksa käydä töissä."
Aivan. (Koska kaikki haluavat maata raskausviikosta 26 himassa.)
Niinhän se meni. Luojan kiitos mulla on pikkuisen parempi pomo joka ihan ymmärsi asian.




Sitten maattiinkin niin hienosti, että bebe pysyi kyydissä vähän turhankin hyvin, ja raskaus meni sen toistaviikkoa "yli".
Mentiin sairaalaan, ja  jäätiin sinne sitten odottamaan.
Ja odottamaan. Mut ei mitään. Oksitosiinia mut ei mitään muutoksia.
Vähän lisää oksitosiinia.. Ja sitten kevyen 53 tunnin jälkeen lähdettiinkin hätäsektioon.
Muistan sen vieläkin niin elävästi, miten huone täyttyi ihmisistä, ilokaasu vaihtui lennossa nukutuslääkeeseen ja ihmiset alkoivat luetella nimiään.
Seuraavaksi muistankin miten avasin silmät heräämössä, ja ensimmäisenä ajattelin että kuolikohan hän.
Huoneessa oli aivan hiljaista, ja Jussi istui siinä vieressä.
Kunnes kätilö huomasi että oon hereillä ja onnitteli samantien.
Hetken päästä sieltä rullattiinkin pieni käärö, joka oli ollut muutaman tunnin happikaapissa ottamassa vain vähän tukea elämänsä alkumetreille.





Myöhemmin kun tuli synnytyksistä puhe.. En minä siitä synnyttämisestä mitään tiedä, kerta en ole edes synnyttänyt.
Aivan, mun esikoisen synnytyksenkesto oli 53h, joista 3minuuttia hätäsektiota, ja sä sanot et mä en ole synnyttänyt. Totta.
Koska en ole revennyt leuasta takaraivoon?


Sitten päästään kotiin ja alkaa se kauan odotettu vauva-arki.
Kunnes käy ilmi ettet sä imetä sun vauvaa. Mikä järkyttävä vääryys.
Koska korvike nyt ainakin on saatanasta ja imetys nyt vaan on ihan äidin oman tahdon asia.
Mutta kun ei se vaan aina ole. Ja jos et tiedä taustoja, anna olla. Kaikille ei vaan nouse se maito ku humpsista vaan ja suihkua ympäri asuntoa.
Ja jos pitää olla ok, että osa äideistä imettää monta vuotta lastaan, pitäisi se myös heille olla ihan ok, että kaikki eivät ehkä halua tehdä sitä lainkaan.
Mun tapauksessa ei nyt ollut siitä kiinni, mutta kuitenkin.




Ja se vauva-arki.
"Ethän sinä tiedä oikeasta vauva-arjesta yhtikäs mitään, odotas vaan se on vielä edessä..."
Koska lapsellani ei ollut koliikkia, refluksia tai ihan mitä vaan erityistä, (joka rasittaa vanhempia henkisesti todella paljon,) en tiedä vauva-arjesta mitään.
Totta. Meidän Luka onkin koiranpentu.


Muistan vieläkin, kun soitin mehiläiseen että tällä on nyt varmaan korvatulehdus.  Lääkäri kysyi että miksi näin epäilen? Kerroin että tämä vauva itkee. Hän nauroi minulle puhelimessa,  "Hei, vauvat nyt vaan itkee."
No ei tämä vauva. Mentiin näytille ja molemmissa korvissa oli märkivät tulehdukset.


"Miten sä sitä nyt jo istutat? Varo vaan tai tulee tuolla seisottamisella väärät sääret."
Totta, koska kaikki lapset kasvavat ja kehittyvät samalla kaavalla.




Ja kun turvakaukalosta siirrytään seuraavaan, ei siitä kannata edes keskustella kenenkään kanssa. Koska se istuin on kuitenkin väärää merkkiä,  kasvot on väärään suuntaan ja koko idea on muutenkin ihan vaan täysin väärä.




Ja sitten tuli Lukan 1vuotisjuhlat, ja ilmoitimme odottavamme pikkusisarusta. ❤ ihanaa ihanaa ihanaa ja onnea.





Kunnes. On muuten sitten todella huono ikäero, oliko vahinko vai miksi näin äkkiä? Tulee olemaan sitten ihan sairaan rankkaa. Luka on varmasti ihan yltiömustasukkainen kun näin nopeasti tulee toinen. On muuten epäreilua viedä näin aikaisin esikoisen paikka ainoana lapsena.
Hei, kiitti tsempeistä.
(Oli niitä oikeasti hyviä juttuja paljon enemmän, mutta nämä jäi parhaiten mieleen.)

Raskaus oli aivan ihanaa, nautin jokahetkestä. Voin uskomattoman hyvin ja mulla oli oikeasti todella kivaa olla raskaana. Ehdin käydä töissäkin kääntymässä, ja tälläkertaa en edes ollut niin 'laiska' että olisin jäänyt sairaslomalle ennen äitiyslomaa.
Mutta sekin on väärin, koska se saattaa ärsyttää muita jos sinä voit hyvin. Koska se voi ihan hyvin olla heidän olostaan pois.




Ja sitten tulee taas se yhdeksän kuukautta hartaasti odotettu ja kovin pelätty päivä.
Synttäripäivä.
Meillä se nyt toisenlapsen kohdalla oli omasta halusta elektiivinen sektio synnytyspelon takia. Johtuen siitä edellisestä käynnistä.
Kaikki meni todella hyvin.
Mulla oli kokoajan ihanan turvallinen ja hyvä olo.
Sain ihan älyttömän hyvää hoitoa, tiesin kokoajan kuka tekee, mitä tekee ja miksi tekee. Jussi sai olla paikalla ja pitää mua kädestä kokoajan. Ja mikä tärkeintä,  sain olla hereillä ja sain vauvan heti syliini.
Se oli aivan täydellistä.
Tottakai leikkaus on aina leikkaus ja haava kovin suuri ja pirun kipeä.
Mutta ei, olin itsekäs. Koska vauvan on mukavin tulla sieltä mistä luonto sen on tarkoittanutkin tulevan.
Ja tuhlasin vielä veronmaksajien rahoja,  koska nuo leikkaukset on niin älyttömän kalliita.
Aivan. Ihan totta. Koska se olisi ollut sille vauvalle parempi, että äiti ei olisi pystynyt raskauden aikana nukkumaan, syömään tai nauttimaan elämästä koska pelkää sitä synnytystä niin kovin.
Mä jopa meinasin et sanon kaikille et lääkäri suositteli leikkausta, mutta moni minut tuntien voi kertoa, että olen melko huono valehtelemaan.






Sitten taas se imetys. No mulla meni paljon paremmin ja sainkin imetettyä sen kolme kuukautta, mikä oli mulle ihan tosi iso juttu.
Mutta ei, koska täysimetys.




Ristiäiset!
Me oltiin niin julmia,  et riistettiin pienen pojan oma juhlapäivä, ja mentiin samalla naimisiin.
Miten itsekästä.






Vellit ja soseet.
Jos pidät ruuanlaitosta,  ja haluat (ja tykkäät ja oot käyny ihan kouluakin sitä varten,) tehdä ne ruuat itse.
Se on väärin. Koska aina joku voi pahoittaa mielensä, että eikö kelpaa kaupan,  oletko parempi ihminen?
Totta. Jos mä koen että osaan keittää ja soseuttaa sen bataatin, koen todellakin olevani parempi ihminen.




Me ulkoillaan lähes päivittäin, käydään kerhoissa ja touhutaan poikien kanssa tosi paljon.
Koska me kaikki tykätään siitä. Me saadaan enemmän energiaa päivään, jos aloitetaan se puistossa. Mä en ole sellainen ihminen, joka kokisi et lapset ois este tehdä jotain.
Ne nyt vaan kuuluu mun elämään ja tulee todellakin mun mukana minne ikinä menenkin.
Mä en kaipaa päivittäin kolmea tuntia omaa aikaa kun mies tulee töistä.
Mulle riittää se, että saan sillointällöin tehdä ihan omia juttuja,  vaikka niitä kakkuhommia, tai kirjoittaa blogia. Se on mun tapa nollata aivot kakkavaipoista ja tuttipulloista ku teen jotain mihin mun pitää keskittyä ihan täysillä.
Jotkut tarvitsee sen salin, kirjan, sängyn tms.
Tä on mun juttu.
Mut sekin on väärin, koska tästäkin voi pahoittaa mielensä, jos ei itse ole sellainen ihminen joka haluaisi mennä sinne leikkipuistoon lasten kanssa vaikka sataisi vettä. Mut se on ihan fine.
Ja kaikilla ei ole sitä miestä siellä kotona apuna. Totta sekin. Mutta ei se nyt mun vikani ole.





Ja sitten on se sokeri.
Se on tosi hyvä, ja ihan jees juttu jos sä oot sitä mieltä että alle kouluikäisille ei kuulu antaa karamellia. Koska ne eivät sitä osaa pyytää, eivätkä todellakaan tarvitse.
Mutta jos mä olen sitä mieltä että mielummin opetan mun pojille kohtuullisuutta, täyden kieltämisen sijasta. Pitäisi senkin olla ihan ok, kun ei muakaan haittaa se, ettei sun lapsi saa sitä muumitikkaria, minkä mun  kaksivuotias voi sillointällöin saadakin.
Ei me nyt tuolle vartavasten karkkia osteta, mutta jos kahvipöydässä on keksiä, kyllä hänkin sellaisen saa.
Ja viikonloppuisin, kun on vanhemmillakin "karkkipäivä" saa Luka poppareita, valita pari nannaa pussista, tai syödä jäätelöä. Se voi ihan hyvin olla myös kupillinen vesimelonia tai rasia rusinoita.
Mutta hyi. Annat lapselle sokeria ja lisäaineita. Pilalle menee lapsiraukka.



Mietin, että olisko se parempi päivittää omille facebook-sivuillekin vaan niistä huonoista hetkistä,  niin kenellekään ei tulis huono mieli, kun vois ajatella et hei jes noikaan ei oo nukkunut kolmeen viikkoon? 
Tuon lapsella on kurahaalari väärinpäin ja saappaat väärissä jaloissa. Jes! Ja kappas, noiden lapsi huutaa myös Prisman kassajonossa, ja kuvasta päätellen mutsi ei oo käyny suihkussa eikä meikannu. Jes!
Ehkä.
Mutta en mä oikeasti halua. Mä olen ihan uskomattoman ylpeä ja onnellinen mun kauniista lapsista, ja haluan sen myös näyttää.
Mä olen myös aika ylpeä itsestäni, joka sitten taitaa näkyä itsekkyytenä ulospäin.
Pahoittelut tästä.
Mun mielestä on ihan todella kivaa kertoa miten kivaa meillä on. Meidän arki on oikeasti tosi mukavaa.
Tän tekstini kirjoittaminen oli ikävää, koska on kurja muistella vaan niitä ikäviä asioita.





Näitä olis vielä lisääkin. Mut tässä nyt on osa, mitkä mulla on jäänyt kummittelemaan. Mä uskon että en todellakaan ole ainut. Naiset on aika häijyjä, kun sille päälle sattuvat.
Itse lupaan olla tarkempi mitä, ja miten toiselle äidille päätäni auon. Koska koskaan ei oikeasti tiedä.
Tai tottakai mä voin mun parhaalle ystävälle sanoa että ootko sä nyt ihan tosissas.
Josta tuli vielä mieleeni mun hirmu hyvä ystävä, jonka lapsi itki todella paljon vauvana. Ilmeisesti mahavaivoja, ehkä koliikkia. Kukaan ei tiedä.
Hän sai kuulla, että hänen kampaajansa oli jutellut muille asiakkaille, että ihan sen äidin oma vika, kun joi niin paljon Coca-Colaa raskaana ollessaan.
Että ihanko totta?  Tipuin melkein tuolilta kun hän mulle tuosta noin vuosi sitten soitti.
Naiset!?


Olisi kiva kuulla mikä sulla on ollut se jonkun toisen äidin tekemä taikka sanoma asia mikä on jäänyt sua harmittamaan?
Ja pakko vielä sanoa, että ihan miljoona kertaa enemmän olen siis saanut positiivisia kommentteja näistäkin asioista, mutta ne on ne huonot jotka satuttaa, ja mitkä yleensä jää mieleen. 
 


Ida//Mutsi ja Murupullat

20. huhtikuuta 2016

Haastan sut tekemään hyvää, porukassa!

Kun mä tulin ensimmäistä (tai, no toista ,muttei siitä nyt sen enempää.) kertaa raskaaksi, ei mun kaveripiiristä juuri kellään ollut lasta, eikä ollut oikein ketään, kenen kanssa jauhaa niistä samoista itselle hirmuisen tärkeistä asioista päivästä toiseen.
Sillä onhan se nyt sanomattakin selvää, ettei ihmistä jolla ei ole haluakaan saada lapsia voisi vähempää kiinnostaa  ultrakuulumiset, ensimmäiset liikkeet tai -ostokset ja onko nyt se 20+4 vai 20+5.
Eikä sitä tulevaa isääkään ihan aina ne samat jutut jaksa kiinnostaa..
"Ai et muista monesko viikko nyt on?!" Ja järkyttävä loukkaantuminen, sillä sehän tarkoittaa automaattisesti sitä ettei sitä nyt kyllä kiinnosta lainkaan tämän lapsen syntymä.

2013



Ensimmäinen raskaus ei muutenkaan mulla mennyt ihan nappiin, ja jouduin jäämään töistä pois jo viikolla 28.
Eli sitä aikaa oli. Aikaa miettiä ja suunnitella.  Piti makoilla ja olla, lähinnä vaan olla pitkällään.

2013 +Kuvakas 


Tein plussatestin maaliskuun puolessa välissä 2013. Huhtikuun alussa liityin facebookryhmään, joka vilisi naisista, jotka odottivat vauvaa syntyväksi marraskuussa 2013.
Silloin kun ryhmään liityin, en todellakaan osannut kuvitellakaan miten tärkeä osa mun elämää noista naikkosista olikaan tulossa.

Raskausaikana me jaettiin toisillemme neuvolakuulumisia, ja kotikuulumisia hiljaisella sopimuksella että what goes to Marraskuiset, stays there.
Jokainen äiti haluaa kertoa mitä masussa olevalle vauvalle kuuluu, ja mikä onkaan sen parempi paikka, kuin sivusto, jossa ihan oikeasti kaikkia muitakin kiinnostaa!
Mielialanvaihtelut, mieliteot ja järkyttävän levottomat keskustelut, niistä oli mun raskausaika Lukasta tehty.


2013 +Kuvakas 


Treffattiinkin turunseudun äitien kanssa muutamaan otteeseen ennen synnytyksiä, ja näin kolmen vuoden jälkeen tuosta tapaamisesta voin ylpeänä kertoa, että kourallinen noista naisista on myös kutsuttu meidän hääjuhliin ensikesänä. Yksi näistä naisista on myös tällähetkellä mun toinen työnantaja. Aika hyvin, eikö totta?
Nämä naiset järjestivät mulle myös viimekesänä "polttarit", sillä me menimme yllätyksenä naimisiin kuopuksemme ristiäisissä. Kenellekään ei kerrottu, paitsi ohops noin viidellekymmenelle naiselle. Voitte kuvitella Jussin reaktion tuona päivänä. "Ai että ei kenellekään?"
Mut haettiin moottoripyörällä kotoa, ajettiin lujaa ja mentiin hyvin syömään. Ei siis mitään polttaripolttari-meininkiä, mutta kuitenkin. Olin äärettömän otettu.

Synnytysten jälkeen me vasta treffailtiinkin! Paikallisten kanssa viikottain, mutta olen minä varmaan jo 4/5 nähnyt ihan livenäkin, siis näitä jotka eivät turunseudulla asustele. Ja vaikken ihan kaikkia olekaan, mulla on sellainen fiilis, että jos joku noista eukoista tulisi kadulla vastaan, aivan ehdottomasti halaisin, epäröimättä ja lujaa.

Veikko,Alma,Maiju,Luka ja Janni


Meidän ryhmä oli todella tiivis, se on edelleenkin, muttei  niin äänekäs kuin kaksi vuotta sitten. Lapset ovat nyt suurin osa hoidossa, äidit töissä, tai "uudella kierroksella".

Kaikkien ryhmäläisten kotona syttyy myös kynttilä pienen E-vauvan muistolle aina lokakuun lopulla. Hänen matkansa päättyi äidin mahaan noin kuukausi ennen laskettua aikaa.  Muistan edelleen sen olon, kun meidän ihanaan hattaraa ja rakkautta hehkuvaan ryhmään tuli viesti. Se pysäytti 50 naista aivan täysin.
Mulle nousee edelleen kyyneleeet silmiin kun edes ajattelen asiaa, mutta ajattelen  hänet myös pilven reunalle meidän kaikkien marraskuisten  suojelusenkeliksi. <3

Janni, Alma, Luka ja Maiju


Erityisen ylpeä olen yhdestä meidän facebook-ryhmän yhteisestä saavutuksesta. Meillä on yhteinen Plan-kummilapsi. 

Harvalla äitiyslomalaisella tai kotiäidillä on oikeasti varaa hyväntekeväisyyteen. Halua on varmasti monella, mutta 30e kuukaudessa on aika iso raha  äitiyspäivärahoista. Se on jo kaksi isoa vaippapakettia.
Mutta jos sen rahan maksaa kerran vuodessa ja vielä puoliksi, ei se niin kovin paha olekaan. Eihän?

Meidän marraskuussa 2013 syntyneiden lasten äitien Plan-kummilapsen nimi on Cadi. Cadi on suunnilleen samanikäinen pieni tyttö, kuin meidän lapset. Hän on Guinea-Bissausta joka on yksi Afrikan köyhimmistä maista. Hän puhuu mandingaa, ja hänen uskontonsa on  islam. Cadin perheeseen kuuluu pienviljelijä isä -74 ja kotiäiti -77. Cadi perheineen asuu savitalossa, jossa on peltikatto ja hiekkalattia. Perhe käyttää ruuanlaitossa energianlähteenä puuta. Hän  ei osallistu vielä opetukseen, koska on liian nuori. Hän on saanut kaikki perusrokotukset. Perheen antamien tietojen mukaan hän on ollut terve, eikä ole kärsinyt mistään vakavammista sairauksista. Cadin perhe saa vettä vuoden ympäri porakaivosta. Vedenhaku kestää vähintään 5 minuuttia. Perhe käyttää kuoppakäymälää. Lähin terveysasema on 45 minuutin päässä heidän kotoa.
Sillä 27 eurolla, jota me vuorotellen Plan-järjestölle maksetaan, turvataan tälle pienelle tytölle elämä.
Plan *klik*

Voin todellakin sanoa olevani uskomattoman ylpeä ja onnellinen, että minulla on tällainen yhteisö jonne todella koen kuuluvani. Moni voisi ajatella että hei se on vain fb-ryhmä. Mutta ei, ei se ole. Minulle se on paljon enemmän. Se on iso kasa ystäviä, lukemattomia muistoja, hyviä ja huonoja. Se on vertaistukea ja pyytteetöntä apua juuri silloin kun sitä tarvitsee. Uskon ja tiedän, että moni teistä tulee tämän lukemaan. Ihanaa, sillä haluan vielä kirjoittaa sen, että sinä olet tärkeä, ja iso osa esikoiseni lapsuusajan muistoja.

Alma, Luka, Janni, Veikko ja Maiju


En ole unohtanut kuopuksenkaan ryhmää. Kesäkuiset 2015 <3 Sieltäkin olen elämääni muutaman helmen saanut.

Tässä kohtaa haluaisin  haastaa teidät kaikki mukaan. Saisitko sinä kerättyä porukan, joka sitoutuisi yhdessä ottamaan kummilapsen? Onko sulla hyvä ja tiivis ystäväpiiri  jolle voisit tälläistä ehdottaa? 
Se pitää vain muistaa, että se on pitkä sitoutuminen. Ei mikään hetken huuma, tai innostus jolla kiillottaa omaa sädekehää. Hän on ihan oikea lapsi, eikä toivottavasti mihinkään katoa.

Erityisesti suosittelen kaikkia verkostoitumaan, liittymään niihin ryhmiin ja aktivoitumaan. Se on oikeasti ihana fiilis, kun saat 24/7 jonkun kiinni jos sun pitää vaikka just sillä sekunnilla saada tietää että onko se nyt normaalia kun se vauva potkii näin ja noin. Itkeekö vaan mun vauva? Syökö teidänkin vauvat vartin välein? Tiheä imu? Koliikki? Refluksia? lista on loputon. Te tiedätte. <3

Minkälaisia kokemuksia teillä on internetin vauva-, mamma-, taikka lapsiryhmistä?

Kaksplussan nettisivuiltakin löydät keskustelujen alta kategorioita, joista ihan varmasti löytyy naisia, jotka odottavat vauvaa jonka laskettu-aika on sinun vauvasi kanssa samoihin aikoihin. Tai äitejä, jotka kamppailevat samojen uhma-urpoilijoiden kanssa kuin sinäkin.. Trust me, I know! ;)



Ida//Mutsi ja Murupullat


Ekaa kertaa ikinä.

Mulla oli eilen kaikki tsäännsit vihdoin siivota ja puunata kaikessa rauhassa, kun taapero lähti jo aamulla mummin luo.

Me oltiin Vilin kanssa ensimmäistä kertaa ikinä kahdestaan koko päivä kotona!
Eihän silloin sovi siivota? Ei todellakaan. Me leikittiin isoveljen kaikilla autoilla. Vitsit että oli pikku-ukko huumassa, kun kukaan ei lyönyt, potkinut, purrut tai repinyt hiuksista ku leikki kuorma-autolla. Ah, ihana veljesrakkaus.
Mä rehellisesti jo odotan että Vili vetäis jo pikkuhiljaa kunnolla takaisin, jos loppuis se pikkuveljen ainainen rääkkääminen. Ja mistä  reilu kaksivuotias on oppinut lyömään oikein nyrkillä? 





Me käytiin koiran kanssa lenkillä,  ja mentiin vielä päiväkylpyynkin, sillä mutsin piti pestä tuplarattaat uutta omistajaa varten!
Sillä minäpäs päätin lahjoittaa meidän tarpeettomat tuplarattaat jollekin, joka niitä oikeasti tarvitsee. Ilmoitus löytyy täältä:*klik*
Itse sain rattaat kahvipaketilla ja suklaalevyllä. Peili sanoo että mulle riittää kahvipaketti.




Sitten me  syötiin ihan kahdestaan isot lounaat, niin oli hyvin väsytetty vauva,  että sammui melkein ruokapöytään.
"Ehkä mä sitten päiväuniaikaan vähän siivoan."
Ja pskat. Yhtäkään eksynyttä sukkaa, vaeltelevaa palloa tai karannutta pikkuautoa en lattialta nostanut. En ainuttakaan.
Sensijaan moikkasin työmiehille, vedin sälekaihtimet alas ettei vain kevätaurinko häiritse, ja kaivauduin valkoiselle nahkasohvalle kahden viltin alle seuranani valtava kulho karkkia ja ipad.



Mun piti katsoa vain yksi jakso the Affair -sarjaa, mutta lastani "vähän väsytti", niin katsoinkin sen lisäksi kaksi  jaksoa lisää Mustia leskiä. En edes ajatellut kodinhoitohuoneessa kattoa hipovaa pyykkivuorta. Ei huono. 



Ihana päivä. Paljon suukkoja, haleja ja naurua. Ehtii sitä myöhemminkin siivota. Eikö vain? Eilen oli ansaittu äiti-vauvapäivä <3 
Monet pitää mua sellaisena suorittaja-mutsina, mutta todellisuus on oikeasti aika laiska ja mukavuudenhaluinen. Harmi vain, että se pyykkivuori ei sieltä itsekseen kadonnut, tänään se pyörii siis kahta kovemmin.



Lukallakin oli kiva päivä, mummi vei hänet ensimmäistä kertaa elokuvateatteriin katsomaan Risto Räppääjää! Ja voitteko kuvitella, meidän hulivili katsoi koko elokuvan. Mun vauva ❤


Meillä on  niin onnellinen tilanne että 3/4 isovanhemmista asuu 10km päästä meistä, joten tälläiset extemporereissut ovat mahdollisia, ja mun mielestä just suunnittelemattomat hauskuuttelupäivät on niitä parhaita sellaisia. 

Ida//Mutsi ja Murupullat









17. huhtikuuta 2016

Tee se itse-RISTIÄISKAKKU!

Minähän rakastan tehdä kakkuja, joita en ole koskaan ennen tehnyt.. Siinä on aivan erilainen fiilis, kun se ei tulekaan tuolta selkäytimestä, vaan pitää ihan erilailla keskittyä ja suunnitella. <-- Love it.

Tämä kakku meni ystävälleni lahjaksi. Jokunen teistä saattaakin muistaa, kun kyselin olisiko hölmöä antaa ystävälle "lahjakortti" ristiäiskakkua varten. Ja hei, ei se ollut laisinkaan hölmöä. 



Viime viikonloppuna uhmattiin Mutsin taitoja, ja lähdettiin tekemään gluteenitonta kolmenmaun moussekakkua, jenkkiohjein. 

Ensimmäinen haaste oli ehdottomasti ruostuneen engannintaidon kanssa ohjeen suomentaminen.
Mutta lopputulos olikin aivan uskomattoman ihana. Se oli sittenkin  suht helppo toteuttaa, vaikka valmiin kakun kuva olikin melko haastavannäköinen. 

Helppouden vuoksi päätin jakaa tämän ihanan ohjeen myös blogissa! Jos teillä on tulossa  syntymäpäiväjuhlat taikka ristiäiset, (tai ihan vaikka joku äitienpäivä..) On tämä kakku taattu hitti! Ja sen voi huoletta tehdä koristeluja vaille valmiiksi muutamaa päivää ennen juhlia. Voi, niin paljon vähemmän stressiä!

Tämän kakun kanssa joutuu välillä odottelemaan, joten valkoviini ei ole huono kaveri tätä herkkua tehdessä.


Tarvitset n.25cm irtopohjallisen kakkuvuoan, laita pohjalle leivinpaperia, ja leikkaa ylimääräiset pois reunoilta.

Ensin tehdään browniepohja
  • 2dl gluteenitonta jauhoseosta (itse käytin Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta. Todella toimiva ja edullinen!)
  • 0.5dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
  • 1tl suolaa
  • 1tl leivinjauhetta
  • 120g voita
  • 220g sokeria (tavallista tai halutessa
  • 2 isoa huoneenlämpöistä kananmunaa
  • 2 tl vaniljaesanssia/jauhetta

  1. Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa kakkuvuoka kunnolla leivinpaperilla  tai voilla ja korppujauhoilla. Sekoita keskenään jauhot, kaakao, suola ja leivinjauhe. Laita sivuun odottamaan.
  2. Kuutioi voi ja laita se kattilaan,  sulata sitä miedolla lämmöllä. Sekoittele välillä, kunnes voi on täysin sulaa. Lisää sokeri voisulaan, ja sekoita kunnes sokeri on kokonaan sulanut voin joukkoon. Älä päästä voisokeriseosta kiehumaan missään vaiheessa.
  3. Kun seos on täysin sulaa, anna seoksen jäähtyä rauhassa huoneenlämpöiseksi. Kun se on jäähtynyt, vatkaa joukkoon munat yksitellen. Seos on alkuun ryynimäinen, mutta tasoittuu ja muuttuu vatkatessa kiiltäväksi. Vatkaa joukkoon myös vanilja.
  4.  Lopuksi, lisää joukkoon kuivat aineet. Sekoita varovasti lastalla.
  5. Kaavi taikina kakkuvuokaan, ja paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia. Pohja jää tarkoituksella hieman tahmeaksi. Anna pohjan jäähtyä kunnolla  ennen kuin alat tekemään moussekerroksia.


Tämän pohjan voi hyvin tehdä vaikka edeltävänä päivänä, kelmuttaa hyvin, ja jatkaa seuraavana päivänä tekemällä mousset.


Tummasuklaamousse:
  • 250g (tummaa)suklaata
  • 4dl kuohukermaa
  • ripaus suolaa
  • 2 tl liivatejauhetta
  • 2 tl vettä



Vadelmamousse:
  • 400g pakastevadelmia
  • 250g valkosuklaata
  • 4dl kuohukermaa
  • ripaus suolaa
  • 2tl liivatejauhetta
  • 2tl vettä
  • Pinkkiä elintarvikeväriä. (ei pakollinen!)

Valkosuklaavaniljamousse:
  • 250g valkosuklaata
  • 4dl kuohukermaa
  • 4tl hunajaa
  • ripaus suolaa
  • 2tl liivatejauhetta
  • 2tl vettä
  • 2tl vaniljaesanssia ( vaihtoehtoisesti aitoa vaniljaa tai vaniljasokeria)

Moussen teko:
  • Ensimmäiseksi laita valmiiksi tehty browniepohja ylösalaisin irroitettavan kakkuvuuan pohjalle. (Siksi väärinpäin, että leikkauspinnasta tulee siistimpi.)
  • Jotta saat siistin reunan, suosittelen laittamaan reunoille reunakalvoa
  • Leivinpaperi käy myös, mutta kalvoa on helpompi käsitellä. Itse olen ostanut myös piirtoheitinkalvoa, jos vain sitä olen löytänyt. ;) Kakun reunuksen tulee olla vähintään 10cm korkea, sillä tästä namista tulee iso!
  • Laita kakkuvuoka suoraan tarjoiluastian päälle, tai pahviselle kakkualustalle, sillä hyytyvää kakkua ei tulisi enää kovin liikuttaa.
  •  
  • Suklaamousse, paloittele suklaa pieniksi paloiksi ja laita mikronkestävään astiaan. Kaada päälle 1dl kermaa ja ripaus suolaa. Mikrota 30 sekuntia kerrallaan, aina välissä sekoittaen kunnes seos on täysin sulaa. Kaada sula suklaamassa isompaan kulhoon, ja anna jäähtyä kunnolla huoneenlämpöiseksi. 
  • Kun suklaa jäähtyy, sekoita kaksi teelusikallista liivatejauhetta kahteen teelusikalliseen kylmää vettä. Kun liivate on jähmettynyt, mikrota sitä 15-20 sekuntia ja sekoita suklaan joukkoon. Tässä kohtaa suklaan tulee olla vielä lämmintä, että liivate sekoittuu sinne joukkoon eikä jää paakuiksi.
  • Vatkaa loput 3dl kuohukermaa kovaksi vaahdoksi. Kun suklaa on varmasti kunnolla jäähtynyt, sekoita kerma ja suklaa varovasti  keskenään. Kaada massa browniepohjan päälle, ja laita jääkaappiin jähmettymään. Anna olla kylmässä ainakin 20minuuttia ennen kuin lisäät toisen kerroksen. Eli tässä kohtaa on hyvä väli pestä kaikki välineet, ja aloittaa alusta toisen moussen teko.
  •  
  • Vadelmamousse, keitä pakastevadelmia noin viisi minuuttia. Soseuta, ja painele pienen siivilän läpi, sillä vadelman pienet siemenet ovat ikäviä hampaissa.  Paloittele valkosuklaa mikronkestävään astiaan ja kaada vadelmapyre, ripaus suolaa ja 1dl kuohukermaa päälle.
  •  
  • Viimeiseksi!  Valkosuklaa-vaniljamousse, taas aivan sama homma. Valkosuklaat, 1dl kermaa, hunaja ja ripaus suolaa mikronkestävään astiaan yms. Vaniljaesanssi lisätään aivan viimeiseksi.
  • Anna jähmettyä rauhassa jääkaapissa vähintään 4 tuntia, yön yli olisi kaikkein paras.


Seuraavaksi poista varovasti kakun ympäriltä vuoka, ja reunakalvo.
valmista pikainen suklaaganache näin,
2dl kuohukermaa
300g suklaata (tumma-,maito- tai valkosuklaa omanmaun mukaan.)

Kiehauta kerma, ja lisää joukkoon pieneksi paloiteltu suklaa. Sekoita kokoajan kunnes suklaa on sulanut joukkoon. Anna jäähtyä hieman, ja kaada varovasti kakun päälle. Jos suklaa on liian kuumaa, se menee moussen läpi, joten anna vain jäähtyä rauhassa. Se ei haittaa jos päälipinnasta ei tule täydellistä, sillä kakku vuorataan vielä lempparikarkeilla/marjoilla! Anna suklaan valua reunoja pitkin sopivan huolettomasti, niin kaunis lopputulos on taattu. 

Kakku säilyy hyvin säilytettynä ainakin viikon, mutten usko, sillä se on taivaallisen hyvää!



Alkuperäinen ohje on täältä *klik*.  Mutta sitä on muokattu. 


P.S. Kauniin ristiäisviirin askartelet näppärästi itse.
Tarvitset pahvia, sakset, nitojan, leimasimen (tai hyvän käsialan), narua ja kaksi pilliä.


Oletko sinä tehnyt ristiäiskakun itse, vai tilannut?
Olisi hauska kuulla miten onnistuit, jos kokeilet tätä ohjetta.

Ida//Mutsi ja Murupullat