Kaksplus.fi

7. maaliskuuta 2016

Mun ensimmäinen hääkakku.

Its a nice day for a white wedding!

Viime viikonloppuna tein elämäni ensimmäisen hääkakun. Ja voihan vitsiläinen miten mua jännitti. Kaikki ne kauhukuvat siitä, että morsian itkee verta ja peruu koko häät kun näkee kakun, tai että siitä tulee vino, ruma tai ihan kamalan makuinen. Bonuksena vielä kaksi pientä riiviötä, joista toinen tuli sopivasti kipeäksi. (Kiitos taas sukulaisille avusta <3 )

Mutta.. siitä tuli just eikä melkein sellainen, että voisin sen kuvitella koristavan myös meidän juhlia ensikesänä.

Yleensähän hääkakku on näyttävä. Suuri, vaalea ja kaunis. Eikö totta?
Ehei tämä. Tämä oli musta.
Mustaa, harmaata, valkoista ja hopeaa. Rock rock ja bling bling.
Tämä ystäväni tilaus kuulosti jo niin upealta, etten vain voinut olla ottamatta haastetta vastaan. Ja onneksi otin! Tätä kakkua oli todellakin kiva tehdä, helppoa se ei ollut missään nimessä, muttei sen aina kuulukaan. ;)

MITÄ SINÄ OLET MIELTÄ TÄSTÄ KAKUSTA? KUULUUKO SINUN MIELESTÄSI HÄÄKAKUN OLLA VALKOINEN ? :)




Molemmissa kakuissa oli neljä pohjaa, ja kolmessa välissä vadelmamoussea, jokatoisessa välissä oli myös itsetehtyä vadelmahilloa. Vadelmia tähän kakkuun upposi koko kilo. Sillä toiveena oli mousse, joka saisi olla todella todella vadelmainen. Ihan varmasti olikin.


Väliin laitoin muutaman pillin tukemaan, koska kakku oli hirmu painava. Kakut päällystin ensin voikreemillä, ja sen päälle laitoin ihanaa Satin Ice -sokerimassaa. (Ihan paras massa ever!)
Kakku oli täysin laktoositon.





Koristeet ovat sokerimassaa, royal icingia, nonparelleja ja muutama sokeritimanttikin sieltä löytyy.







Lähes kaikki tarvikkeet kakun tekoon löytyivät Raision Confetista. Ihana kauppa, ja poikkeuksellisen hyvä asiakaspalvelu. Pointsit sinne teille. :) (Tämä ei ole maksettu kehu.)




Kuva juhlapaikalta.

 Itse hääpari tuli hakemaan kakun! Hurmaava pari. Ja olivat kyllä oikein mielissään sen nähdessään. HALLELUJA! Mikä helpotus. Seuraavana päivänä sain vielä viestiä, että se oli ollut oikein maukas. (JES)


Muutama vieras olikin bongannut kakun kuvan facebook sivullani, ja olivat onneissaan kun pääsivät sitä syömään. (vink-vink, liity sinne ja instagramiin, niin näet kaiken vähän aiemmin....)






Senverran poikkean aiheesta, että hätähousu-Mutsi meni nyt ja perui sen Airbnb-majoituksen. 
Me mennään sittenkin överihotelliin, ihan vain maltillisesti viiden tähden sellaiseen. Biitsille, palatsiin. Kiitos siskon, meilläkin on tälläiseen luksukseen varaa. EN MALTA ODOTTAA! 

En malta odottaa et päästään tuonne! (kuva netistä)

4 kommenttia:

Hanna / Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen kirjoitti...

Onpa upea kakku! Olet kyllä tosi taitava!

Ida // Mutsi ja Murupullat kirjoitti...

Kiitos kaunis. <3

skribentti kirjoitti...

Wau mikä kakku! :-)

Pinkki Pingviini kirjoitti...

Ei todellakaan, onpa upea kakku!! Ja varmasti oli myös täytteiden puolesta makea ja maistuva.