26. tammikuuta 2016

Kahdeksan ja kanatikku!



Mun pieni Vili Eemeli on jo kahdeksan kuukautta vanha. Tai pienihän tuo vielä on, mutta jo niin "iso".
Vili on aurinko, hänelle on jopa tullut kaksi hammasta, eikä meistä kumpikaan tiedä, että koska. Ei siis niin vaivanneet. Se on jännä nähdä miten erilaisia veljekset voi olla. Muistan kun Lukalle tuli ensimmäiset legot, nousi hänelle kova kuume, ja me oltiin jo mehiläisessä että wtf. :D



Tämän valtavan merkkipäivän kunniaksi, isoveli on oppinut (varmaan naapurin Ismolta, tai joltain ihan muulta kuin äidiltään, tietenkin!) sanan ittu. Jos ei rekka-auton kuorma osu ykkösellä kiinni, lentää se seinään ja kuuluu "ITTU", koitapa siinä sitten olla neutraalisti että "Mikä tippui? Ohhoh, nostapas sitten ylös."


IHAN KAMALAA! Lupaan olla tarkempi sanoissani, ja pare ois isinkin pikkusen petrata, kirotkoon siellä töissään sitten. Mä kyllä myönnän sen, että seura tekee sen kiroilun. Tai ainakin silloin kun itse olen töissä, mun suusta ryöppyää ihan kamalia juttuja. Mut niistä mä syytän kokkeja. Ne on pahimpia, pahempia ku rekkakuskit. Mutta eihän se ole syy sille, että äidiltä joskus pääsee rumia sanoja, ei ainakaan mun seura siihen nyt kyllä ole vaikuttanut..
Katse menee nyt peiliin ja nöyränä pyydän vinkkejä, miten saada huomaamattomasti rumat sanat pois kaksivuotiaan käytöstä?





Mukavimpiin asioihin, ruokaan. Tietenkin.
Mulla on uusi ihana ystävä, jonka lapsi ei syö juuri lainkaan soseita. Tämä on avannut mun silmät aivan eritavalla sormiruokailulle, ja muutenkin muille vaihtoehdoille kuin blendatulle ruualle.
Tänään me tehtiin Lukan kanssa kanatikkuja! Ja niistä tuli niin hyviä, että haluan tämän helpon, hyvän ja edullisen ohjeen jakaa teillekin.



KANAKUSKUSTIKUT:
400g jauhettua kanan/broilerinlihaa
2dl couscousia
0.5dl puristettua appelsiininmehua
1.5dl vettä
1tl currya
1tl paprikajauhetta
1/2 rkl mustapippuria
1 kananmunaa

Laita 2dl kuskusia astiaan, ja kaada päälle appelsiininmehu ja kiehuva vesi.
Laita kansi päälle (vaikkapa lautanen) ja anna coucousin kypsyä n. 5minuuttia.
Laita kypsä couscous jäähtymään siksi aikaa kun sekoitat muut aineet keskenään.
Lopuksi sekoita couscous muiden aineiden joukkoon. Vaivaa hetki niin saat taikinaan vähän sitkoa, ja ne pysyvät paremmin kasassa.

Sitten vain tikkuja pellille, ja pelti uuniin 200 asteeseen vartiksi. Jos pinta alkaa tummumaan, niin laske lämpöä.

Lisäämällä suolaa ja chiliä, tulee noista aikuiseen makuun parempia, mutta nuokin menivät hyvin alas, chilisoossiin dipattuna.
Luka 2vee piti kovasti, samoin Vili 8kk.

Suosittelen testaamaan, ainakin pienten sormiruokailijoiden isit ja äidit. ;)





Mitä on Kuskus?
Kuskus (couscous) on berberikansojen keittiön erikoisuus, karkeaksi jauhetusta viljasta tehty ruoan lisäke. Kuskus valmistetaan yleensä durumvehnästä, mutta joskus myös ohrasta ja hirssistä. Brasiliassa tehdään myös maissikuskusta. Perinteisesti kuskusta tarjoillaan pääruokana kasvisten, lihan tai kalan kanssa, tai jälkiruokana sokerin, mausteiden ja maidon kanssa. Kuskus on hyvin suosittua Marokossa, Algeriassa, Tunisiassa ja läntisessä Afrikassa. Sitä syödään myös Ranskassa, Sisiliassa ja Lähi-idässä.


3 kommenttia:

Kiitos kommentistasi. ❤